Monday, August 14, 2017

Worldcon-raporttia

Helsingin Worldcon 75 on ohi ja ihmiset palailevat pikkuhiljaa takaisin omaan elämäänsä. Itselläni viikonloppuun mahtui niin paneeleihin osallistumista kuin niiden pitämistäkin, englanninkielisen antologian julkistaminen torstaina, oman kirjan Syyskuun jumalat julkistaminen perjantaina ja Osuuskumman tiskin takana seisomista viikonloppuna. Huikaisevat viisi päivää, kivaa oli!

Tapasin trade hallin käytävällä tuttavan, joka harmitteli päiväpassien loppumista ja vähäistä tiedotusta päiväpasseista ylipäätään. Monille suomalaisille on ollut vaikea hahmottaa tapahtuman luonnetta, koska meillä ei ole järjestetty aivan vastaavaa. Kyse conissa oli todellakin ja pohjimmiltaan WSFS:n eli Maailman Science Fiction Seuran vuosikokouksesta, jossa äänestetään seuran asioista, lähinnä tulevien conien pitopaikoista ja Hugo-palkintojen jakamisesta. Kokouksen ”bisnes-puoli” on avoin kaikille osallistujille, ja Hugo-palkinnot puolestaan jaetaan jäsenäänestyksellä.

Toisin sanoen: Worldcon ei ole kirjamessut tai Finncon, johon kävellään sisään noin vain. Se on suurin ero. Ohjelmaa seuraamassa tai käytävillä fiilis on kuitenkin kutakuinkin sama.

Conista on upeita, tarkkoja virallisia valokuvia täällä. Bloggauksen kuvituksena on omia sumeita, rakeisia kuviani viikon varrelta.

Ohjelma

Pari sanaa ohjelmista, jota onnistuin näkemään:

Hyvä valinta oli mennä ihan ensimmäiseksi kaverin kanssa kuuntelemaan keskustelua ”How to make the most of your first Worldcon”. Ja onneksi olimme ajoissa paikalla, koska iso osa kuuntelijoista jouduttiin käännyttämään ovelta. Esittelyä hoitanut Carolina Gómez Lagerlöf ei ollut uskoa, että kaikki olivat tulleet oikeaan paikkaan. Carolina ja Suomessa aiemminkin vieraillut Gay Haldeman kertoivat 5-2-1 säännöstä: Worldconin kävijän pitäisi nukkua ainakin viisi tuntia yössä, syödä kaksi kertaa päivässä ja käydä kerran päivässä suihkussa.

Avajaiset tarjosivat suomalaisille tuttua, amerikkalaisille ja muille ulkomaalaisille ehkä eksoottisempaa kansanperinnekamaa. Heti avajaisten jälkeen ohjelma jatkui Tea and Jepardy -podcastin live-esityksellä Emma ja Peter Newmanin sekä G.R.R.Martinin kanssa. Joitakin ihan kiinnostavia asioita tuli keskustelussa esille, kuten kirjailijan työn muutokset Yhdysvalloissa vuosikymmenten aikana (keskikaartin kirjailijat tahdotaan tiputtaa kustantajien listoilta, pitäisi olla myyntihittejä). Ohjelman paras osa oli kuitenkin valovoimainen Emma Newman, jota en millään meinannut uskoa samaksi Emma Newmaniksi, jonka teosta Planetfall juuri luen. Hain hänen signeerauksensa seuraavana päivänä samaan kirjaan.

Omat paneelini menivät tavallisen kaoottiseen tapaansa, aiheet vaihtelivat pohjoismaisesta fantastisesta kirjallisuudesta kulttuuristen vihjeiden kääntämisen vaikeuteen. Hal Duncan oli karismaattinen esiintyjä Euroopan historia ja myytit -paneelissa, mutta ymmärsin hänen skottimurteestaan noin puolet. Kulttuuri ja kääntäminen -paneelissa oli mukana japanin kielen tulkki, itse panelisti oli ihana nainen ja sain häneltä palan kakkua(!), mutta kommunikaatio tulkin välityksellä kesti kauan. Olin helpottunut, kun omat moderaattorin velvoitteeni olivat perjantaina ohi ja pääsin siirtymään haastateltavan rooliin, Emmi Itärannan, Jack Campbellin ja Joe Abercrombien kanssa keskustan Akateemiseen Kirjakauppaan.

Lauantaina istuin yleisössä kuuntelemassa John Henry Holmbergin kunniavieraspuhetta (hassuja sattumuksia fandomissa 70-80-luvuilla), monikielisestä kirjoittamisesta (paneelissa kirjailijat Nina Niskanen, ranskalainen Aliette de Bodard, amerikkalainen Ken Liu, Emmi ja tanskalainen Jakob Drud) sekä suomenkielistä ohjelmaa kirjallisuusviennistä. Viikonloppuna seisoin myös molempina päivinä pari tuntia Osuuskumman tiskin takana, mikä olikin hyvä tapa morjenstaa tuttuja, jotka sattuivat kuljeskelemaan ohi. Lisäksi myimme tietenkin paljon kirjoja, etenkin Never stop -antologiaa.

Suurimmat starat tuntui olevan G.R.R.Martinin, Robin Hobbin ja muiden kirjailijoiden lisäksi ihkaelävä astronautti Kjell N. Lindgren.

Signeerasin omaa kirjaani käytävillä. Oman yleisön kanssa on mukavaa olla.

Kiitämme:

- Coniteaa ja järjestäjiä, uskomaton maratoni ja ihan mahtava suoritus. Suurimmat henkilövaihdokset organisaation johdossa taisivat tapahtua pitkien vuosien varrella bidin aikana ja ennen conia, joten varsinaisen conin ollessa käynnissä toivottavasti kukaan ei palanut pahasti loppuun.
- Vieraita. Monta valovoimaista kirjailijaa ja esiintyjää, paljon kiinnostavaa ohjelmaa, ihmisiä kaikkialta maailmasta. Kaikki paneelini toteutuivat suunnitellusti ja panelistini olivat paikalla ja ajoissa. Ja yleisö antoi paneelien jälkeen palautetta! Ja kiitti moderoimisesta. Pitää omaksua tätä palautteen antamista enemmän mukaan suomalaiseen toimintakulttuuriin.
- Messukeskusta. En olisi koskaan uskonut sanovani tätä, mutta messukeskus sopii tämän tyyppisen kirjallisuustapahtuman järjestämiseen. Käytävillä oli tilaa, auloissa oli tilaa, erikeseinillä varustetuissa ohjelmasaleissa oli tilaa. Äänentoisto ja valaistus olivat toimivia.

Moitimme:

- Konferenssikeskus oli viihtyisä, mutta huoneet eivät olleet tarpeeksi suuria. Käytävillä oli tungosta, jonoja ja osa ihmisistä jäi pienempien salien ulkopuolelle. Asia korjaantui viikonloppua kohti, kun tapahtumapaikan koko suunniteltu kapasiteetti otettiin käyttöön ja lisäksi vuokrattiin vielä ylimääräisiä huoneita.
- Messukeskuksen ketjuravintolat. Enemmän yrittämistä nyt helvetti soikoon, ei asiakkaita seisoteta tuollaisissa jonoissa vaan hankitaan lisää henkilökuntaa isojen tapahtumien ajaksi. Itse henkilökunta oli ystävällistä ja palvelualtista, mutta isojen ketjujen pääkonttoreita ei tunnu kiinnostavan pätkääkään, onko heitä tarpeeksi.
- Toisaalta en kyllä oikeastaan moiti mitään muuta. Conia edeltävässä kaaoksessa viestintä näytteilleasettajien ja juhlien järjestäjien suuntaan oli vähän sekavaa, mutta niin saattaa odottaakin. Puheenjohtajisto teki uusia päätöksiä muuttuvissa tilanteissa ja niin kuuluukin tehdä. Worldcon 75 oli lopulta toiseksi suurin koskaan järjestetty, ja tapahtumaa on tosiaan järjestetty vuodesta 1939. Näin suureen suosioon tuskin kukaan osasi varautua.

Omasta puolestani olen vähän pettynyt itseeni, että kaljalla tuli istuttua lähinnä suomalaisten kanssa. Siis aivan loistavien ja ihanien suomalaisten kanssa, mutta kun etukäteen olin suunnitellut, että yrittäisin tutustua ulkomaalaisiin vieraisiin. Onneksi heidän kanssaan tuli vaihdettua ajatuksia tupakkapaikalla, jonoissa ja green roomissa, ja ainakin yhden uuden ystävänkin sain.

Lopuksi: Ihmettelin FILI - Finnish Literature Exchangen puuttumista conista. Worldconiin osallistui ulkomaisia kustantajia, kirjakauppiaita, tuottajia, toimittajia ym. Olisiko tämä ollut hyvä tilaisuus tehdä tunnetuksi suomalaista kirjallisuutta maailmalla? Vertailun vuoksi, torstai-illan Kiina-bileissä oli suurlähettiläs puhumassa. Hyvä kuitenkin, että fandom tekee suomalaista spekulatiivista fiktiota omilla ponnistuksillaan tunnetuksi maailmalla.

Soikkelin raportti conista: http://bitteinsaari.blogspot.fi

Tuesday, August 8, 2017

Syyskuun jumalat, vihdoin

Kolmas romaanini Syyskuun jumalat ilmestyy perjantaina ja on saatavana kustantajalta, Rosebudilta ja muista hyvin varustetuista kirjakaupoista. Olen onnellinen ja helpottunut. Syyskuun jumalat on tähän asti tärkein kirjani ja sen kirjoittamiseen meni viisi vuotta.

Maagis-realistinen romaani sijoittuu Unkariin, jossa kävin ensimmäisen kerran vuonna 2005. Olen sen jälkeen palannut Budapestiin monta kertaa. Jo toisella vierailulla, jolloin asustimme kuusi viikkoa Pestin puolella vanhassa kerrostalossa, oli selvää, että kirjoittaisin kaupunkiin sijoittuvan teoksen. Idean henkilöhahmoista sain keväällä 2010, silloinkin Budapestin-vierailulla. Näin unessa kirjan ensimmäisen kohtauksen, jossa päähenkilö Paul ja yläkerran Ishmael tapaavat ensimmäisen kerran, lähestulkoon sellaisena kuin se on päätynyt kirjaan. Jopa kirjan nimen, Syyskuun jumalat, nappasin unesta – tosin englanninkielisenä.

Mitään muuta helppoa kirjan kirjoittamisessa ei sitten ollutkaan. Unkariin sijoittuvan, vaihtoehtohistoriallisen kirjan kirjoittaminen osoittautui paljon hankalammaksi kuin olisin aloittaessani osannut kuvitella. Taustatyön määrä, tarinan punominen vaihtuvien historiakulkujen välillä ja henkilökuvat olivat jokainen oma valtava urakkansa, joka toivottavasti palkitsee lopputuloksen äärellä.

Tavoitteena oli alunperin saada kirja julkaisuun syksyllä 2015, sitten syksyllä 2016. Lopulta ilmestyminen siirrettiin tälle syksylle. Kiitos pitkämieliselle kustannustoimittajalleni ja kustantajalleni Intolle, että he jaksoivat tsempata minua loppuun asti.


Ruutukaappaus varmennuskopiokansiosta havainnollistaa, miten pitkä prosessi romaanin kirjoittaminen oli.

Miksi sitten juuri tämä kirja, miksi valita juuri tämä aihe, jos se oli kerran niin vaikea? Voisin sanoa, ettei minulla ollut edes vaihtoehtoa. Kirjoittamiseen johtanut avainkokemus tapahtui Budapestin metrossa, M2-linjalla, juuri tuolla samalla Unkarin-vierailulla vuonna 2010. Puolisoni oli luennoimassa suomalaisesta kirjallisuudesta ELTEssä ja minä ja lapsi olimme mukana. Seisoimme metrovaunussa lastenrattaiden kanssa matkalla Moskva térille, jossa minun piti vaihtaa bussiin. Vasta matkan aikana katsoimme pysäkkiluetteloa ja huomasimme, että mitään Moskva tériä ei enää lukenut pysäkkien joukossa.

Unkarissa, kuten monessa muussakin entisessä itäblokin maassa, katukylttejä, asemien nimiä, toreja ja jopa hautakiviä on vaihdettu, uudistettu ja nimetty uudelleen kulloinkin puhaltavien poliittisten tuulien mukaan. Budapestin paraatibulevardilla, Andrassy útilla on ollut ainakin viisi eri nimeä. Tiesimme tämän ja päättelimme, että Moskva tér -pysäkin nimi on vain muutettu sitten viime käynnin.

Mutta hetken verran saatoin kuvitella, että olemme siirtyneet toiseen paikkaan, metrovaunu kiitää pimeyden keskellä ja lopulta pysähtyy asemalle todellisuudessa, jossa kaikki on melkein muttei ollenkaan samaa kuin siellä, mistä nousimme kyytiin.

Tällaisesta kokemuksesta kertoo Syyskuun jumalat, ja nyt se on valmis! En ole vielä saanut lämpöiskappaleita käsiini, mutta huomiseksi iltapäiväksi niitä on luvattu saapuvan Worldcon-messuille.

Julkkaripäivän perjantai 11.8. tapahtumia:

- klo 14 Syyskuun jumalien julkistus ja signeeraus Helsingin Messukeskuksessa, Rosebudin kirjatiskillä hallissa 4. Muusta tapahtumasta poiketen kirjamyyntihalliin on yleisöllä vapaa pääsy, mutta päivälippu Wordconiin kannattaa ehdottomasti hankkia ja mennä katsomaan ohjelmaa!

- klo 17.30 Akateemisessa Kirjakauppassa (Keskuskatu 1). Esiintymässä Worldconin kirjailijat: klo 17.00 Emmi Itäranta, klo 17.30 minä (Nora Varjama haastattelee) ja klo 18.00 Joe Abercrombie ja Jack Campbell (Markku Soikkeli haastattelee). Vapaa pääsy, tervetuloa!

Tiedote Inton sivuilla: https://intokustannus.fi/worldcon2017/
Akateemisen Kirjakaupan tapahtuma. (Myös Facebookissa)
Rosebud-kirjakaupan tapahtumat Worldconissa täällä












Sunday, August 6, 2017

Millainen scifi-fani olet?

Fanien tunnistamisen helpottamiseksi Margaret Pennyn muistikirja on jakanut suomalaisten scifi-fanien laajan ja moninaisen joukon kolmeen näppärään luokkaan. Olen jakanut fanit ”ei-fandomiin”, ”wanhaan” fandomiin ja ”uuteen”, some-sukupolven eli millenniaalien fandomiin. Nappaa talteen tunnusmerkit ja bongaa yksilöt coneissa!


Scifi-fanin tunnistaa vanhasta Finnconin t-paidasta.

Ei-fandomia ovat scifin ja fantasian lukijat ja tekijät, jotka eivät katso kuuluvansa fandomiin. Monet suomalaiset kirjailijat, kuten Risto Isomäki ja vaikkapa Pasi Ilmari Jääskeläinen kuuluvat tähän kategoriaan, mutta myös lukijat, jotka ostavat aina uuden Alastair Reynoldsin kirjan lentokentältä. Ei-fanit ei yleensä käy tapahtumissa, mutta voivat tulla kutsuttuina. Ei-fani katsoo scifi-sarjoja ja elokuvia ja ehkä keskustelee niistä netissä.

Ei-fandomia ovat myös kirjailijat, kustantajat ja kirjakauppiaat, jotka osallistuvat tapahtumiin eli coneihin ensisijaisesti ammattilaisina eivätkä järjestäjinä. Ulkomailla tämä jako on selvempi, muttei sielläkään (esim. Ruotsissa tai Yhdysvalloissa) tiukkarajainen.

Tärkeä tunnusmerkki: ei-fandomiin kuuluva fani kieltää olevansa osa fandomia, mutta kyllä vain hän on osa sitä!

Wanhaa fandomia ovat yhteistyökokouksen ja huviretkien vanhat parrat, fanilehtien eli fanzinejen toimittajat ja seura-aktiivit niistä suomalaisista scifi-seuroista, jotka on perustettu 70-80-luvuilla. Wanha tietää varautua ampiaisiin Viikinsaaren grillikatoksella ja osaa tienpientareelle kohdistuvan huviretken perinteisen filkkilaulun sanat. Harrastuksena faniuden lisäksi hänellä ovat esimerkiksi erilaiset olutmerkit, musiikki ja ylipäätään kirjallisuus ja elokuvat.

Perinteisten scifi-seurojen lisäksi wanhaan fandomiin kuuluvat Margaret Pennyn määritelmän mukaan myös jonkin tietyn osa-alueen ympärille rakentuvat seurat, kuten H.P.Lovecraft -nimikkoseura, tai fantasiaan erikoistunut verkkoyhteisö Rising Shadow. Myös scifi- ja fantasiatutkijoilla on nykyään oma seuransa, Finfar.

Yhdistysten kokousten lisäksi wanhat fanit kokoontuvat kuukausittain eri kaupunkien ravintolatapaamisiin eli scifi-mafiailtoihin.

Uutta fandomia on tämänhetkiset conijärjestäjät ja kävijät, joiden joukko osin myös lomittuu naapurifandomeihin (keskiaikaharrastajiin, ropettajiin, pikku-ukkojen keräilijöihin, sarjakuvafaneihin ja animeharrastajiin). Uuden ajan fani tietää, mikä on Concon, ja hän osaa käyttää wikiä. Harrastuksena hänellä ovat Pokémon go, chilin kasvattaminen, teekutsut ja vaikkapa selfieiden ottaminen, medioina Facebook, Instagram, Whatsapp, Snapchat, Tumblr.

Lopullinen erottava tunnusmerkki wanhan ja uuden fanin välillä: ”wanha” fani pukeutuu naamiaisasuun, uusi fani ”cossaa”.

Eri fanityypit kohtaavat ensi viikolla Helsingin Messukeskuksessa 9.-13.8. Worldconissa. Millainen scifi-fani sinä olet?

Wednesday, August 2, 2017

Ensi viikolla Worldconissa, jännittää niin pirusti!

Odotan kyllä kovasti ensi viikolla ilmestyvää uutta kirjaani Syyskuun jumalat, mutta vielä enemmän odotan Worldconia, maailman suurinta tieteiskirjallisuuden tapahtumaa!

Heinäkuu on ehkä vaikuttanut uneliaalta, mutta kuhina tapahtuman ympärillä on ollut käynnissä jo monta viikkoa. Minulla oli tilaisuus vaihtaa ajatuksia ennen conia ruotsalaisen kauhukirjailijan Mats Strandbergin (Risteily 2016, Hoitokoti 2017, molemmat kustantanut Like) kanssa. Lopputuloksen voi lukea täältä ja samalla tallentaa kirjanmerkkeihin uuden sivustoni saarahenriksson.com. Päivitän sivuille Syyskuun jumalien liittyvää materiaalia suomeksi ja englanniksi.



Syyskuun jumalien lisäksi Worldconissa ilmestyy myös toinen teos, jonka valmistumisessa olen ollut vahvasti mukana. Palkittu suomalaiskirjailija Emmi Itäranta on valinnut Osuuskumma-kustannuksen kirjailijoiden novelleista antologian Never Stop. Finnish Science Fiction and Fantasy Stories. Antologiassa ilmestyy englanninkielinen käännös novellistani Valaanpyytäjän vaimo (The Whaler's Wife, kääntänyt Sarianna Silvonen). Lisäksi olen yksi antologian toimittajista.

Itse Worldconista: Hankin jäsenyyden tapahtumaan jo kaksi vuotta sitten, kun Helsinki voitti bid-kilvan maailmanconin pitopaikasta Spokanessa, Washingtonissa järjestetyssä conissa. Maailmanconin saaminen Suomeen on iso juttu, yleensä tapahtuma järjestetään Yhdysvalloissa. Worldconia on järjestetty vuodesta 1939 ja vuosikymmenten aikana se on kasvanut useiden tuhansien ihmisten tapahtumaksi. Helsingin Worldcon järjestetään messukeskuksessa.

Worldconin saaminen pieneen Pohjoismaahan kertoo meikäläisen fandomin aktiivisuudesta. Suomessa luetaan, kirjoitetaan ja rakastetaan tieteis- ja fantasiakirjallisuutta!

Olen itse mukana ohjelmassa keskiviikosta perjantaihin ja viikonloppuna muuten vain osallistumassa. Ohjelmani näyttää tältä: 

Fantastic Literature in the Nordic Countries

Wednesday 19:00 - 20:00, 204 (Messukeskus)
There's been a raise in the recent interest of fantastic literature in Sweden, as well as some of the other Nordic countries. Fans and authors discuss the reasons why fantastic literature is starting to be more popular in the countries well-known for their realistic literature. Kjartan Lindøe, Jakob Dru, Saara Henriksson, Britt-Marie Ingdén-Ringselle (moderator).


Editing Anthologies

Thursday 15:00 - 16:00, 102 (Messukeskus)
Editing anthologies differes quite a bit from other types of editing. The panelists discuss the pitfalls and success in editing anthologies of different kinds. Nicole Kimberlin, Mia Myllymäki, Patrick Nielsen Hayden, Saara Henriksson (moderator).


European Myths and History in Science Fiction and Fantasy

Thursday 17:00 - 18:00, 206 (Messukeskus)
Europeans come often from very different backgrounds when it comes to writing. The history, major historical conflicts folklore and even misconceptions of Europe have had their impact how authors feel about their native countries. The panelists discuss how their background as Europeans has impacted their writing. Karolina Fedyk, Hal Duncan, Teodor Reljic, Mari Ness, Saara Henriksson (moderator).


Difficulties of Translating Culture

Friday 12:00 - 13:00, 216 (Messukeskus)
Translating is a difficult task, but especially when trying to translate cultural signfiers. How do translators manage to get subtle cultural things across in their translations? Johanna Vainikainen, Luis Silva, Umiyuri Katsuyama, Saara Henriksson (moderator).

Lisäksi aion osallistua bileisiin, tanssia, haastatella kiinnostavia vieraita, tsekkailla myyntipöytiä ja tietysti juhlistaa Syyskuun jumalien ilmestymistä!

Tapahtumaan saa vielä jäsenyyksiä sekä päivälippuja. Sekä minut että kirjani voi bongata myös Messukeskuksen kirjamyyntihallista 4, muusta tapahtumasta poiketen yleisöllä on sinne vapaa pääsy. 

Nähdään Worldconissa! Tai ainakin baarissa!

Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/1944056645869404/

Sunday, July 2, 2017

Luettuja kirjoja tammikuu-kesäkuu 2017

Tykkään listoista, joten kun bullet journal -muistikirjatekniikka onnistui läpäisemään tajuntani, otin sen heti käyttöön. Bullet journal inspiroi minua merkitsemään ylös kirjat, joita olen lukenut vuoden varrella. Tässä puolivuotiskatsaus.

Proosa, kotimainen

Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan
Riku Korhonen: Nuku lähelläni
Minna Roininen: Pimeänkutojat
Johannes Ekholm: Rakkaus niinku
Ville Hytönen: Jumalankoirat
Anne Leinonen: Kirjanoita
Ajantakojat. Kummalinnun munia 3 -antologia

Proosa, ulkomainen

David Nichols: Us
VE.Schwab: A Darker Shade of Magic
Patrick O'Brian: Kuninkaan mies
Karl Ove Knausgård: Taisteluni 5
Kameron Hurley: God's War
Laurent Binet: Kuka murhasi Roland Barthesin?
Naomi Alderman: Power
Donna Leon: Kuolema tulvan aikaan

Runot

Solina Riekkola: Kysymyksiä murukille
Minna Autio: Spiraali
Ville Hytönen: Sotaraamattu
Ville Hytönen: Idän musta joutsen
Ville Hytönen: Sotaraamattu

Tietokirjallisuus

Robert T. Kiyosaki: Rich Dad Poor Dad
Mary Roach: Packing for Mars
Jeff Vandermeer: Booklife
Päivi Haanpää: Sanataideohjaajan opas
Lisa Tuttle: How To Write Fantasy & Science Fiction

Sarjakuvat/graphic novels

Neil Gaiman: 1602
Neil Gaiman: Stardust

Noin muuten vietin vapaa-aikaani normaaleissa harrastuksissa eli lukemalla vielä toistaiseksi ilmestymättömiä käsikirjoituksia, ohjattavien ja muiden. Tosi vaikea on sanoa, milloin luen työn vuoksi ja milloin huvikseni. Huvilukemisessa pidän sääntönä, että luen vain sitä mikä huvittaa, en tee siis listoja enkä aseta tavoitteita. Muuten lukemisesta tulee pakkopullaa ja voin samantien heittää hanskat tiskiin.

Wednesday, May 31, 2017

Pöydän toisella puolella III: Kirjojen myynnistä

Kirjailijana hommani on kirjoittaa mahdollisimman hyvää proosaa. Se on selvä juttu. On kuitenkin paljon muuta, mikä vaikuttaa mahdollisuuksiini kirjoittaa myös tulevaisuudessa. Tässä seuraa kirjailijan ja osuuskustantajan (itse keksitty nimitys) mielipiteitä kirjamyynnistä. Näitä asioitahan minulta ei kysytä, mutta avaan suuni kuitenkin.

Kirja-alalla tuntuu joskus siltä, että tässä saa itse kannatella koko markkinatelttaa. Kirjoittaa kirjat, houkutella ihmiset paikalle, seistä tiskin takana ja sitten vielä asioida toisten kojuilla vuorotellen. Osuustoiminta ja yhteistyö auttavat tähän. Yksinään myyntipöydän takana tulisi sekä nälkä että jano. Samoin kukaan ei jaksa toitottaa omaa nimeään tai teoksensa nimeen megafoniin yhtenään. Eikä sitä viitsisi kukaan kuunnellakaan.

Ensin tarvitaan teos. Teoksen on oltava laadukas. (Oikeastaan ihan ensin tarvitaan kirjoittaja, mutta ei mennä siihen nyt, koska pöydän toisella puolella jne.) Kirjojen kaiken muunkin myyminen tarkoittaa pohjimmiltaan sitä, että tavoitellaan lisämyyntiä. Haluamme, että asiakas palaa hakemaan lisää. Jos kirja ei ole laadukas, lukija ei palaa saman kirjailijan teoksen äärelle toista kertaa.

Teoksen jälkeen tarvitaan lukija. Kollega sanoi viikonloppuna hienosti, että lukijan löytäminen on se ensimmäinen ja vaikein tavoite. Jos joku ei lue kirjaasi ja innostu siitä, sana ei milloinkaan pääse leviämään.

Miten teoksen saa lukijan käsiin?

On selvää, että markkinointiin tarvitaan uusia keinoja. Ihmisten aika jakaantuu mitä erilaisimpien huvitusten kesken. Kuitenkin kirja pitää pintansa. Pitää löytää uusia keinoja saattaa kirja lukijalle, joko perinteisessä paperisessa tai digitaalisessa muodossa.

Lukuaikapalvelut ovat kasvattaneet suosiotaan muun muassa Ruotsissa. Uusi kiho kaupungissa on Storytel, joka viime vuonna hankki omistukseensa perinteisen ruotsalaiskustantamo Norstedtin. Lukuaikapalvelut, kuten Storytel ja Bonnier-omisteinen Bookbeat, ovat rantautuneet myös Suomeen. Niihin kirjautumalla lukija saa kuukausimaksua vastaan kännykkäänsä koko valikoiman palvelun digitaalisia- ja äänikirjoja, suoraan kännykkäänsä.

Kritiikkiä tarvitaan, ankaraakin. Joskus kuulee huokauksia, että nuivia kritiikkejä ei pitäisi julkaista, koska kirja-ala on niin syvällä kuopassa että kirjapuheen pitäisi olla positiivista. Monipuolinen kirjallisuuskritiikki on kuitenkin lukijan palvelua ja kirja-alalle elinehto. Viikonloppuna Helsingin Sanomissa muisteltiin edesmennyttä musiikkikriitikkoa Seppo Heikinheimoa. Hänen vuoroin ylistävät, vuoroin lyttäävät kritiikkinsä eivät vähentäneet suuren yleisön kiinnostusta klassista musiikkia kohtaan, vaan lisäsivät sitä.

Ankarasta kritiikistä vetää kirjailija herneen nenään, ja niin kuuluukin. Tekstiä ei voi erottaa kirjoittajastaan. Kritiikki kuitenkin palvelee suurempaa kokonaisuutta.

Kirja-alan pitää vetää yhtä köyttä. Kirjallisuuspalkinnot ja kaiken maailman kissanristiäiset ottavat kirjailijoita päähän, mutta lisäävät yleisön kiinnostusta kirjallisuutta kohtaan ylipäätään. Kirjallisuuspalkintojen jakautumisesta tai vaikkapa paikallisen kirjakaupan valikoimasta voidaan motkottaa ”perhepiirissä”, kirjailijoiden kesken. Ulospäin kirjailijoiden, kirjakauppiaiden ja kustantajien on hyvä työskennellä yhdessä.

Kirjastojen asemaa on vahvistettava ja huolehdittava hankintojen riittävistä määrärahoista. Kirjastot ovat varsinkin pienkustantajan paras asiakas.

Lopuksi: kirjoja pitää mainostaa enemmän, ja levittää sanaa. Lukija ei voi ihastua kirjaan, jos hän ei koskaan kuulekaan siitä. Kun en paremmin osaa rautalangasta vääntää, turvaan meemikuvaan. Tue ystäväsi luovia pyrkimyksiä niin kuin tuet isoja kaupallisia suosikkejasikin. Pätee koko taiteen alalle. Jos jaat mielipiteitäsi HBO:n Game of Thrones -sarjasta sosiaalisessa mediassa, mikset kirjoittaisi pari sanaa tuttavasi taidenäyttelystä? Jos ostat Sophie Kinsellan pokkarin telineestä, mikset kokeilisi laadukasta kotimaista viihdettä seuraavaksi?

Jos et itse jaksa pitää blogia, jaa kirjoituksia, joissa muut ovat arvioineet sinua kiinnostavia kirjoja. Ja niin edelleen.

Näin se käy!

Kirjoitan tätä innostuneena, koska viime päivinä eetteriin on tippunut useita blogipostauksia Osuuskumman kirjoista (mm. Hanna Morren Tuonen tahto, Jussi Katajalan Nollameridiaani ja raapaleantologia Ajantakojat).

Mitä muuta… jos paikallinen kirjakauppasi ei pidä yllä tarpeeksi isoa valikoimaa, kannustan tilaamaan kirjat suosiolla netistä. Verkkokirjakaupat ovat nopeita ja luotettavia. Erityisesti kannustan tilaamaan kirjat suoraan kustantajan verkkokaupoista, koska niistä kustantaja saa parhaan katteen ja kirjailija sitä myötä suuremman osuuden hinnasta.

Kivijalkakaupat nurisevat, että Google ja Amazon yhdessä syövät heidät. Amazonista lukija saa kuitenkin kirjan helposti muutamalla klikkauksella. Kivijalkakauppa ei voi kilpailla hinnalla tai valikoimalla Amazonin kanssa. Sen sijaan he voivat tarjota sitä, mitä verkkokirjakaupat eivät, eli henkilökohtaista palvelua, tapahtumia kirjailijavieraineen, kirjoja näytille ja hypisteltäväksi. (Lisäksi on niin, että kaikilla ei ole luottokorttia, jolla ostaa kätevästi netistä.)

Siinäpä nämä. Kommenttilaatikossa saa ehdottaa lisää keinoja kirja-alan piristykseksi.

Monday, May 29, 2017

Pöydän toisella puolella II: Osuustoiminnasta

Palasin tänään kolmipäiväisestä kirjallisuustapahtumasta Uppsalasta. Väsynyt maanantai-ilta tuntuu hyvältä hetkeltä julkaista ajat sitten lupaamani kakkososa kirjoitussarjasta, jossa kirjailija istuu toisella puolella pöytää kuin on totuttu.


Kumma joukko

Kuva yksinään mökissä istuvasta kirjailijasta, joka vain naputtelee kannettavansa näppäimistöä keskittyneesti ja kuuntelee sateen ropinaa peltikattoon, mitä nyt välillä lisää halkoja Porin Mattiin, ei voisi olla kauempana arjestani. Enkä laske tähän nyt edes normaalia perhearkea kodinhoitoineen, koululaisen asioista huolehtimisineen ja muine velvollisuuksineen. Kieltämättä sitä joskus miettii, mitähän sitä tekisi, jos olisi vapaa — vapaa sitoumuksista, aiemmin tekemistään lupauksista, yhteisesti sovituista jutuista.

Luulen, että lopputulos olisi kuitenkin sama. Tarvitsen yhteisön ympärilleni.

Nythän on niin, että kirjoittaja ei välttämättä tarvitse ketään ympärilleen kirjoittaakseen. Julkaistakseen hän tarvitsee kuitenkin muiden tukea. Ehtiväisinkin omakustantaja tarvitsee vähintään kustannustoimittajan, jos hän aikoo julkaista minkäänlaista laatua, koska kirjoittaja ei koskaan voi olla oma lukijansa – emme pysty lukemaan omaa tekstiämme ulkopuolisen silmin.

Perinteinen tapa hankkia tämä ”ensimmäinen lukija” on kolkutella kaupallisen kustantamon ovia. Minullakin on tällainen kustantaja, helsinkiläinen Into. Pienkustantamo, osuuskuntamuotoinen tai muuten yhteisöllinen kustantaja, on kolmas tie. Jos kaupallinen kustantamo on keino tavoitella laajempia lukijajoukkoja, osuuskunta on hiekkalaatikko ja villien ideoiden kasvatusalusta.

Osuuskumma

Olen ollut alusta asti mukana osuuskuntamuotoisessa kustantamossa, viisivuotiaassa Osuuskummassa. Katsokaa vaikka video, jonka tekemisessä olin mukana. Urani Youtube-tähtenä alkaa ja päättyy tähän videoon!

Osuuskumma on keskittynyt julkaisemaan kotimaista scifiä, fantasiaa ja muuta kummaa kirjallisuutta. Viime vuonna Osuuskumma julkaisi kaksitoista teosta, joista yksi oli espanjankielinen antologia ja yksi raapaleita, tasan sadan sanan tarinoita sisältävä vihkonen. Erilaiset kirjalliset kokeilut kuuluvat myös pienkustantamisen maailmaan. Tämän jutun kuvituksena on käytetty Osuuskumman piirissä syntyneen valokuvaussession tuloksia, kuvaajana taitava Outi Puhakka. Tällaistakin voi tehdä Osuuskummassa, kummallisessa osuuskunnassa.

Osa kirjoittajan ammattitaitoa on, että hän löytää kestävän tavan työskennellä. Tämä koskee myös taloudellisia seikkoja. Kirjoittaminen ei ole palkkatyötä, jossa työnantajan velvollisuutena on huolehtia työntekijän säällisistä olosuhteista. Kirjailija järjestää ne itse itselleen, olosuhteiden järjestäminen ei ole kenenkään muun vastuulla. Osuuskunta on yksi vaihtoehto näiden mahdollisuuksien järjestämiseen. Osuuskunnan jäsenet voivat olla työttömiä, opiskelijoita, itsensä työllistäviä ammattilaisia tai työskennellä kokoaikaisesti jollakin aivan muulla alalla.

Kun perustimme osuuskuntaa, ideana oli taata tulo työstä tekijänoikeuksien haltijoille eli kirjailijoille ja kääntäjille. Kustannustoiminnan teemme käytännössä talkootyönä. Mitä viivan alle jää, se jaetaan vuoden lopuksi. Yleensä jää aika vähän.

Syy miksi olen mukana osuustoiminnassa on myös syy siihen, miksi en toimi yksityisyrittäjänä kirjallisuuden alalla. Tai oikeastaan syitä on kolme: väärä ala, väärä aika, väärä ihminen. Yhdistämällä voimat saamme paremman lopputuloksen. Yhdessä saamme yksinkertaisesti enemmän: isompia painoksia, kauniimpia kansia, paksumpia kirjoja.

Osuustoiminta on myös vastakulttuuria. Tänä vuonna olen mukana toimittamassa englanninkielistä suomalaisten novellien antologiaa ja ensi vuonna tavoitteenani on julkaista omien novellieni kokoelma. Luomme vaihtoehtoista tarjontaa valtavirran rinnalle. Näitä kirjoja ei olisi ilman meitä.

Arki

Osuustoiminnassa antoisinta on kirjan prosessin seuraaminen alusta loppuun. Kirjoittaminen on kivaa, mutta niin on myös porukalla ideoiminen, palautteen saaminen, toimittajan tai toimittajien kanssa työskentely. Ulkoasun rakentumisen eri vaiheiden ihastelu. Kirjapainon, kirjavälityksen ja vähittäismyynnin ammattilaisten kanssa toimiminen. Ja ennen kaikkea tapahtumissa käyminen, lukijoiden, kirjoittavien ihmisten ja ammattilaisten tapaaminen.

Osuustoiminta on myös ennen kaikkea lihas- ja jalkatyötä. Se on pahvilaatikoita, kuittien tulostamista, kirjoitusviikonloppuja, yhdessä tekemistä.

Normipäivä 1:

8:22-8:58 kollegan esikoisromaanin taiton korjaus
9:12-9:29 palkanmaksu
9:36-10.01 taiton korjaus
10:34-10.45 toisen kollegan teoksen esittelytekstin kokoaminen
10.45-11.20 taiton korjaus
11.28-11.34 toisen teoksen esittelytekstin lähetys
11.39-11.50 taiton korjaus
- pitkä lounas kolmannen kollegan kanssa
14.46-16.05 taiton korjaus ja lähetys

Normipäivä Osuuskummassa. Kuva: Outi Puhakka

Esimerkki on peräisin työaikaseurannasta, jonka kollegan kehotuksesta aloitin, mutta jaksoin tasan yhden päivän. Esimerkkipäivänä tarkistin osuuskuntakollegan esikoisromaanin taiton. Kahta samanlaista päivää ei tietenkään ole. Osuuskunnassa työ on vastavuoroista, sinä luet minun tekstini ja minä luen sinun.

Osuuskunnan kirjailijalta katoaa väistämättä tietty viattomuus omaan alaansa nähden. Kultaiset suomut putoavat taiteilijan silmiltä, kun hän pääsee laskemaan katteita kirjoille ja pähkäilemään, mihin nämäkin myydään.

Osuuskuntakustantamon kirjailijana saa tehdä juuri sitä mitä on aina halunnut. Lisäksi pääsee tekemään sitä, mitä ei halunnut. Pääsee tutustumaan arvonlisäverokantojen, varastopoistojen ja laskutuksen kiehtovaan maailmaan! Monena saa olla, ja se on parasta. Kirjailija saa lopulta vain istua koneen ääressä naputtelemassa. Se on pidemmän päälle tylsää.

Sosiaalisuus

Eikö meille tule riitaa, kun on monta kukkoa tunkiolla? No tulee, mutta vähemmän kuin luulisi. Nimittäin kun on kerran käärinyt hihat, on vaikeaa olla suuri taiteilija tai hemmoteltu prinsessa. Tällä on myös huonot puolensa, kirjailijan on tunnettava oma arvonsa. Mutta kirjallisuuden kentällä on niin paljon epäoikeudenmukaisuutta (ja tästä valittavia kirjailijoita), että pyrin keskittymään asioihin, joihin voin vaikuttaa. En halua olla kuningatar. Kuningattaren kanssa kuvaan ei mahdu ketään muuta.

Nykyaikainen osuustoiminta ei edellytä, että toimijat sijaitsisivat maantieteellisesti samassa paikassa. Osuuskummalla on jäseniä joka puolella Suomea ja muutama myös ulkomailla. Käytännön asiat hoidetaan verkon ylitse. Kaikkia aktiivejamme en ole edes tavannut elävässä elämässä.

Siinä missä yhdistystoiminta myös osuustoiminta nousee yhteisön tarpeista palvelemaan niitä. Osuuskuntalainen ei työskentele vain itselleen vaan yhteiseksi hyväksi. Kehitymme ja kasvamme yhdessä. Mikä sen hedelmällisempi kasvualusta taiteen tekemiselle?


Yhdessä. Kuva: Outi Puhakka

Sellaista. Seuraava osa käsitteleekin sitten kirjamyyntiä.