Tuesday, March 13, 2007

TOP 10



Jälleen Budapestissa. Sunnuntaista saakka on lämmin, keväinen sää. Juomme simaa ja istuskelemme kaupunginpuistossa altaan reunalla ja Margit-saarella nurmikolla. Sunnuntai on kuin meillä vappu, puisto on täynnä ihmisiä ja ilmapalloja. Margit-saarella käymme katsomassa pöllöä, kilpikonnia ja hotellin edustalla pensaikon alla piilottelevia kissoja. Luen Wienistä ostamaani Christopher Voglerin a Writers Journey-käsikirjoitusopasta. Olen lukenut sen jo koulussa, mutta englantilaisesta pubista löytyi laajennettu painos halvalla, 5,80 eurolla.

Unkarin ja Itä-Euroopan ilmiöt, paikat ja otukset TOP 10 tähän saakka:

1. Hossuhetenyn valkoiset talot ja pihoilla tepastelevat kanat ja ankat.

2. Püspökszentlaszlon luonto, ristit ja pienet kappelit polkujen risteyksessä.

3. Vajdahunyadin linna ja kaupunginpuisto luku- ja oluenjuontipaikkana.

4. Süsü Sarkany. Suomeksi suunnilleen Höpö Lohikäärme. Käsinukeilla toteutettu lastenohjelma, jota esitettiin televisiossa lauantai-aamuisin. Lohikäärme on höpö koska sillä on vain yksi pää.

5. Julkinen liikenne. Toimii Budapestissa ja koko Unkarissa erinomaisesti, vaikka kalusto on ikiaikaisen vanhaa.

6. Kiina-basaarit. Kiinalaisten maahanmuuttajien basaarit, jotka levittäytyvät takapihoille ja parkkipaikoille Budapestissa ja Bratislavassa.

7. Krishnat. Yhdysvaltojen kautta Intiasta Itä-Eurooppaan rantautuneella uskontokunnalla on täällä paljon kannattajia. Pitävät kasvisravintoloita.

8. Treehugger Dan’s Bookstore. Vaihtoehtokahvila kuudennessa kaupunginosassa, josta saa reilun kaupan kahvia ja jonne olemme myyneet jo lukemamme englanninkieliset pokkarit.

9. Falafel. Maksaa Gyros-kioskeissa 400 forinttia, eli sellaiset puolitoista euroa. Leivät ja falafel-pullat ovat tuoreita ja tulinen paprikakastike sopii hyvin niiden mausteeksi.

10. Pöllö. Margit-saaren pöllö.

No comments:

Post a Comment