Tuesday, April 24, 2007

o-topos, ei-paikka

Lauantainen utopiapaneeli sosiaalifoorumissa oli menestys, kiitos mainioiden panelistien ja pätevän puheenjohtajan (sekä työryhmän, erityisesti M:n). Myös yleisökysymykset ja -kommentit olivat hyviä, parempia kuin yleensä.

Utopia on samalla sekä hyvä paikka, eu-topos, että ei-paikka, o-topos. Puhetta oli esimerkiksi siitä, miten ekotopioita on vaikea luoda sen vuoksi, että niille on vaikea ajatella subjektia, usein nimittäin esimerkiksi utopiakirjallisuudessa kirjoitetaan näkyviin se subjekti, joka utopiaa ajattelee. Joku huomautti, että kvanttiteoriassa subjekti ja objekti voivat olla sama asia, mutta veikkasi käytännön sovellusten menevän uskonnon puolelle.

Markku muistutti, että utopian tarkoitus ei olekaan se, että me testaisimme sitä käytännössä, vaan utopia testaa meitä - laajentaa sitä mitä voi ajatella kuvittelevansa... kuvitella ajattelevansa... Utopiapuhe synnyttää kieltä ja sanoja, joilla voimme puhua sellaisesta jota ei (vielä) ole olemassa.

Subjekti-objekti-dualismin purkaminen on otollinen aihe esimerkiksi scifi-novellille, olen yrittänytkin sitä joskus. Scifi on utopioiden kasvualustaa.

Friday, April 20, 2007

Pokkareita

Nyt on kuulemma valtakunnallinen Pokkariviikko. Jyväskylän kirjamessuilla jaetaan Kultapokkarit eniten myydyille pehmeäkantisille ja ainakin Helsingin keskustan akateemisessa on läjä pokkareita tarjolla 3,90-hintaan. Valikoima ei ole kovin hyvä mutta kannattaa käydä katsomassa, ja dekkareitahan on tietysti tarjolla. Ostin chiclittia ja painuin työpaikalla.

Suomalaiset kustantajat eivät oikein vielä pidä pokkareita oikeina kirjoina. Kaikki suomenkieliset pokkarit ovat ilmestyneet ensin kovakantisena. Tämä on sääli, sillä moni kirja löytäisi lukijansa paremmin pehmeäkantisessa asussa. Alkajaiseksi voisi julkaista (lähes kaiken) genrekirjallisuuden pehmeäkantisena ja laittaa paremmin tarjolle - pokkareita voi ostaa esimerkiksi ravintoloista ja kioskeilta, kun taas kovakantisia genrekirjoja joutuu hakemaan kirjakauppojen perukoilta.

Monday, April 16, 2007

pähkäilee

tulevaisuuttaan. Rehtorinvirastosta tuli tänään paimenkirje, jossa vanhan tutkintojärjestelmän mukaan opiskelevia kehotetaan siirtymään pikkuhiljaa uuteen. Opiskelumotivaatiota ei ainakaan minulla juuri ole, ellen sitten mene lukemaan luovaa kirjoittamista johonkin akateemiseen opinahjoon. Näitä alkaa pikkuhiljaa olla Suomessakin tarjolla.

Ammattia en enää lähde hankkimaan, tai opiskelemaan töihin päästäkseni, pikemmin kiinnostaisi pitää yllä ja kehittää jo hankittua ammattitaitoa. Luultavasti varaan ajan opintopäälliköltä tai opinto-ohjaajalta ja kysyn mitä tehdä puolikkaalla kandintutkinnolla (vanhan systeemin mukaisella).

Oppineen ystäväni Marian seura inspiroi aina välillä palaamaan lukujen pariin, miksei oppineen puolisonkin. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, en kuitenkaan ole maisteri vielä ainakaan tällä vuosikymmenellä.

Saturday, April 14, 2007

bodycount ja ilmastokatastrofi

Mitä jos tiedotusvälineet jättäisivät jokapäiväisen Irak/Palestiina/Afganistan-ruumisuutisoinnin väliin ja pysähtyisivät silloin tällöin kunnolla esimerkiksi Irakin väkivallan edessä? Bodycount-uutiset puuduttavat toimittajia, mutta yhtä lailla radion kuuntelijoita ja tv-katsojia.

Kun syksyllä ahkeroin kirjoittavana toimittajana, asetin itselleni haasteeksi kirjoittaa ilmastonmuutoksen torjumisesta yhtä raflaavan jutun kuin sen seurauksista. En ole vielä kirjoittanut sitä juttua.

Hyvä journalismi on vaikeaa. Se huomaa viimeistään silloin, kun on itse töissä kiireisessä toimituksessa ja yrittää kertoa edes yhden pienen sähkeuutisen ymmärrettävällä tavalla. Hyvät tarkoitukset jäävät mielen reunamille, putkinäköön mahtuu vain seuraava työtehtävä. Huomispäivän kalankääreisiin ei suhtauduta niin kunnianhimoisesti. Kiire ei toimitusta vaihtamalla poistu, kun vähän joka paikassa työtahti on koventunut ja väkeä vähennetty.

Kaikki toimittajat ovat idealisteja, väitän, kyynisinkin politiikan- tai rikostoimittaja myöntää pienen pintaraaputuksen jälkeen tunnustavansa valistuksen ihanteita. Me uskomme, että tarjoamalla maailmasta oikeaa tietoa ihmisille he voivat tehdä oikeita päätöksiä. Muuten koko työssä ei olisikaan mitään järkeä.

Kysymykset "median" (mikä vitun "media"?) yksipuolisista käsittelytavoista voi esittää vain itselleen. Siinä on hyvätkin puolensa.

Tuesday, April 10, 2007

Naapurissa

Kävin tänään vakoilemassa Aleksanterin teatteria. Sehän sijaitsee ihan työpaikan naapurissa, mutta en ole käynyt siellä murrosiässä lopettamieni pianotuntien jälkeen. Semminkin, että olen sijoittanut ison osan käsikirjoituksen tapahtumista sinne. Teatteri on ahkerasti käytössä ja käyttöasteeseensa nähden aivan liian pieni, mutta helsinkiläisen tanssimaailman keskuksena parempi kuin ei mitään. Oli hyvä käydä virkistämässä muistia, en muistanutkaan miten sokkeloinen rakennus on, miten ahtaat käytävät ja miten täynnä ihmisiä.

En ole käynyt treenaustunneilla viiteentoista kuukauteen. Olin tosi huono, melkein naurattaa. 60 minuutin tunti tuntui vähän hätäiseltä ja loppui liian pian. Baletin ihanuus ja kurjuus palautuivat kyllä hetkessä mieleen. Opettajalla oli ruuvi polvessa.

Tunnilla ei ollut liikaa oppilaita ja sarjat olivat sopivasti ihan hiukan liian vaikeita, mikä on minusta hyvä taso treenata. Siinä mielessä ryhmä olisi lupaava, mutta enpä tiedä... opettaja vaikutti kärsimättömältä ja koko touhu hieman kaoottiselta. Sitä paitsi vuorotyössä en pysty treenaamaan säännöllisesti. Menen mieluummin takaisen Virvalle Tampereella, jos hän nyt vielä opettaa.

Monday, April 9, 2007

My Star

Yövuorossa joudumme kuuntelemaan Radio Suomen Yöradiota, koska se on ainoa kanava jolta tulee öisin uutiset kerran tunnissa. Kanavan musiikkilinja ei ole ihan minun makuuni, Abba on melkein parhaasta päästä yhtyeitä joita siellä soitetaan. Tänä yönä sieltä tulee sentään Brainstormin My Star, jota kuuntelin muistaakseni lukiossa. Niitä hyväntuulisia biisejä, joita kämppikseni Pyyn eklektinen musakokoelma sisälsi enemmänkin. Kämppä jossa tuolloin asuimme sijaitsee vain parin korttelin päässä uudesta asunnostamme. Viikonloppuna kävimme juoksemassa Kaupissa ja Litukan siirtolapuutarha-alueella, palauttelemassa mieleen vanhoja kotikulmia. En sentään ole pyytänyt Tohtori Orfin levyä tai Ultra Bran vanhoja renkutuksia nyt toisaalla samassa kaupunginosassa asuvalta Pyyltä lainaan.

Tampere on Suomen suurin maalaiskylä, ja se on sen hyvä puoli, trendipellet eivät pääse niskan päälle. Hankkija-lippikset jyräävät ne mennen tullen. Helsinki sen sijaan tuntuu niin isolta, että joudun hämmästymään tajutessani että sieltäkään ei saa keskellä yötä muuta kuin grilliruokaa. Olisi vähän liian suurta ylellisyyttä, että Helsingin kokoisesta kaupungista saisi vaikkapa sushia puolenyön jälkeen... Vuorotyössä tulee herkuteltua, aikomuksena oli että olisin säästäväisempi työpaikkaruokailun kanssa tänä vuonna, mutta todellisuudessa vuorotyöläisellä pitää olla oikeus syödä ulkona, ainakin tällä vuorotyöläisellä.

Työkaverien kanssa puhumme free-toimittajien palkkioista. Free-kirjoittaminen ei lyö leiville työmäärään nähden. Työkaverit naureskelevat ja pudistelevat päätään Journalistiliiton ohjepalkkiolle. Huonoillakin palkkioilla voi joutua kirjoittamaan, jos haluaa pitää nimen esillä. Free-toimittajuutta voi väittää elämäntapa- tai jopa moraaliseksi valinnaksi, mutta yleensä se on paskapuhetta. Free-toimittajuutta ei valita, siihen ajaudutaan kun muuta sopivaa ei löydy. Vaaditaan erityisen sitkeää mielenlaatua, että jaksaa repiä siivuja irti satunnaisista kulttuurialan töistä jurinummelinin tavoin.

Itselleni ei lopultakaan ole suurta väliä tuleeko leipä työsuhteesta vai ei, kunhan tulee. Asuinpaikka ja valinnanvapaus työn sisällöstä ratkaisevat. Kirjallista menestystä odotellessa, siis.

Sunday, April 8, 2007

Nefelejcs utca

Kaksi viikkoa kotiinpaluumme jälkeen saan lukea Budapest - Kirjailijan kaupunki -kirjasta selityksen kotikatumme nimelle Budapestissa. Nefelejcs tarkoittaa paitsi suomen kielen sanaa "lemmikki" (kukka), myös "älä unohda minua".

Pulp Fiction

Turussa julkaistaan pulp-kirjallisuutta. Viime viikolla päivänvalon näki Viides testamentti -antologia, jossa tuttuja kirjoittajia ovat mm. Boris Hurtta, MG. Soikkeli (niminovellilla Viides testamentti), Kirsti Ellilä ja Pirkko Arhippa. Antologian on toimittanut Juri Nummelin ja sen kustantaa Harry Kumpulaisen pulju Pelipeitto.

Antologia kuuluu kustantamon uuteen m-novellikirjasarjaan. Toukokuussa ilmestyy Soikkelin tieteisnovellikokoelma Marsin ikävä. Kokoelmassa on neljä Soikkelin aiemmin lehdissä ilmestynyttä jatkosarjaa ja yksi julkaisematon novelli. Marsin ikävä on muuten minun keksimäni nimi.

Thursday, April 5, 2007

Pääsiäisen odotusta

Töissä on hiljaista. Vuorotyö soljuu paremmin kun ulkona on valoisaa enkä ole niin väsynyt koko ajan. Kahden kuukauden tauolla saattaa myös olla osuutta asiaan.

Kiikutin eilen käsikirjoituspinkan kaverille. Kun teksti on poissa käsistä, se pysyy myös poissa mielestä ja olen vapaampi uusille iskusanoille.

Suomeen palattuani olen jälleen innostunut miettimään, mikä minusta tulee isona. Valinta on enemmän erilaisten elämäntapojen välillä kuin eri ammattien välillä. Harkitsin jo blogini muuttamista maallemuuttohaaveilublogiksi, eräänlaista trippailua sekin.

Wednesday, April 4, 2007

Printteri

Raahasin äidin vaatehuoneesta vanhan printterin esille, kytkin tietokoneeseen, asensin ajurit ja vaihdoin mustekasetit. Sitten tulostin käsikirjoituksen iltamyöhällä, 136 sivua.

Nyt minulla on käsikirjoitus, jos ei täydellinen ja lopullinen niin ainakin sellainen, että sen voi lähettää. Kirjoitin sitä puolitoista vuotta, yhkä kauan kuin edellistä joka tuli kustantajalta bumerangina takaisin...puolen vuoden päästä, joten ainakaan pikaista läpimurtoa ei valitettavasti tälläkään kertaa voi luvata.

Sillä aikaa menen kävelylle luonnonkauniiseen Vallilaan.

Nenä on tukossa ja kurkku kipeä, nuha alkoi heti kun tulin Helsinkiin enkä vieläkään tiedä, johtuuko se äidin kissasta vai duunipaikan koneellisesta ilmastosta vai mistä. Ehkä se johtuu siitä, että olen rapakunnossa. Alan taas käydä työpaikan jumppalipuilla bodylogicissa Marian kanssa. Heti ensi viikolla.

Tuesday, April 3, 2007

Hoeg

Töissä taas.

Ensimmäinen viikko Suomessa vierähti netin ulottumattomissa, mökillä Savossa. Matkan viimeinen etappi ennen Suomea sai nolon käänteen, kun tajusimme että emme mahdu enää Tallinnan ja Helsingin välisille lautoille. Joka ainoa väli matkalla sitä ennen oli buukattu, tätä viimeistä ei. Ei vaikka Helsingissä piti olla määräaikaa, äidin viisikymppisten takia.

Lensimme sitten lahden yli Tallinnasta, mikä on ehkä maailman älyttömin matka lentää. Kaiken lisäksi joudumme maksamaan itsemme kipeiksi. Tyhmyydestä sakotetaan.

Mökillä sain luettua syskalta lainaamani Hiljaisen tytön. Ensimmäiset kymmenen sivua luettuani olin ymmälläni: mitä helvettiä, aivan omitusta tyyliä, niin kuin harrastajan kirjoittamaa. Sitten tyyliin pääsi sisälle, ja tarina imaisi mukaansa.

Hoeg on ennen kaikkea mestari lineaarisesti etenevän tarinankuljetuksen rikkomisessa. Kirjan tapahtumat eivät seuraa toisiaan kronologisessa järjestyksessä, mutta se ei haittaa tarinan seuraamista, koska tarina etenee niin luontevasti kohtauksesta ja tunnelmasta toiseen. Mietin kirjan luettuani, olisinko tajunnut juonta jos kriitikot eivät olisi spoilanneet sitä hyvissä ajoin etukäteen. Toisaalta juonessa ei olekaan mitään järkeä, joten sitä voi hyvin pitää toisarvoisena.

Hoegin sankareilla on harvoin mitään hävittävää. Jos heissä jokin ärsyttää, niin se että he ovat niin kaikkivoipia, jatkavat vielä luodin osuman, jalan katkeamisen tai puukoniskun jälkeen roistojen jahtaamista.

Minä pidin Hiljaisen tytön maailmasta. En ole varma, onko se Hoegin paras kirja, ehkä se on. Tai sitten minä olen vain niin uskollinen lukija että kymmenen vuoden odotuksen jälkeen mikä tahansa sepustus palvotulta kirjailijalta tuntuu suuremmoiselta.

Jos ei muuta, niin Hiljainen tyttö on ainakin kirja joka vaatii useamman lukukerran. Tarina ei missään nimessä tyhjene vain yhden lukemisen jälkeen.