Vielä mökkitunnelmista: edellisessä postauksessani mainittu N-M pohti ajellessamme takaisin kohti etelää, miten vanhojen kulttuurisukujen kuten Krohnien perustajat ovat onnistuneet opettamaan aina seuraavalle sukupolvelle, miten kulttuurin tekemisellä tullaan taloudellisesti toimeen. Hyvä kysymys. Tosin esimerkiksi vuosikurssilaiseni kirjailijaisä patisti poikansa toimittajakouluun, jotta jokin oikea ammattikin olisi. Puhui varmaan kokemuksesta.
Kämppis totesi tässä eräänä päivänä hämmästyneenä, että hän puhuu aina rahasta. Vaikka hänen nimenomaan pitäisi olla ihminen, jolle rahan hankkiminen ei ole kovin tärkeää. Kuitenkin useimmat tuntemani taiteentekijät kirjailijoista tanssijoihin puhuvat aina rahasta. Se kutsumustaiteilijuudesta. Rehelliset käytännön ihmiset voivat sitten ihmetellä, mikä järki on keskittyä luomaan jotakin joka ei myy.
Puhe rahasta lakkaa turkulaisen koreografin sanoin silloin, kun sitä on tarpeeksi niin että siitä ei tarvitse enää puhua. Luin juuri vaikuttavan kirjoittajatoverin novellin siitä, mitä tapahtuu kun taiteen tekemiseen käytettävät resurssit keskitetään vain ja ainoastaan tulevien Shakespeare-tasoisten tekijöiden käyttöön, niin että massat eivät pääsisi luomaan tekeleitään. Kyllähän muiden töiden ohella kirjoittaa proosaa ja mielellään, kodin ulkopuolinen työ tarjoaa sitä paitsi sosiaalisia ym. virikkeitä kirjoittamiseen. Välillä kirjoittamiseen kuitenkin pitää pystyä keskittymään kunnolla, muuten ei tule hyvää jälkeä.
Sitä paitsi kirjoittamisella voi ansaita rahaa, varsinkin lehtijuttujen kirjoittamisella. Leipä ei ole kovin leveä, mutta jos suostuu elämään ilman nelivetoautoa, taulutelevisiota tai kaukomatkoja, sillä tulee toimeen.
No comments:
Post a Comment