Monday, December 31, 2007

Pallona

Kävin tänään keskustassa etsimässä huoltoliikettä rikkinäiselle digipokkarilleni. Eipä löytynyt, ainakaan sellaista joka olisi ollut auki uuden vuoden aattona, joten palasin samalla bussilipulla kotiin. Bussipysäkiltä lähdin kävelemään mielestäni reippaasti ruokakauppaan. Hetkisen kuluttua samasta bussista noussut nainen pyyhälsi ohitseni. Reippaan kävelyn sijasta huomasin raahustavani eteenpäin lähinnä etanan vauhtia. Näin sitä herää todellisuuteen, aina silloin tällöin.

Olen pienikokoinen, ja tällä hetkellä suunnilleen yhtä leveä kuin pitkä. En näytä raskaana olevalta, näytän ainoastaan pallolta. Uudessa Tulvassa Hannele Harjunen kirjoittaa, miten feministit eivät edelleenkään näe lihavuutta yhtenä mahdollisena identiteetin perustana, vaan jonkinlaisena ohimenevänä tilana. Ymmärrän sen toisaalta ihan hyvin, suurin osa naisista on jossa elämänsä vaiheessa lihava ja suurella osalla se myös menee ohi. Lihavuus voitaisiin nähdä samanlaisena ’ruumiillistuneena’ eli ihmisen kehossa näkyvänä erona kuin sukupuoli tai ihonväri, mutta ihan samanlaisesta kategoriasta ei minun mielestäni kuitenkaan voi olla kysymys. Jos melkein kaikki ovat jossain vaiheessa kuitenkin lihavia, se ei ole riittävän suuri ero jotta sen varaan voisi rakentaa identiteettipolitiikkaa.

Tyhmä vartalonmuokkauspuhe feministien suusta on tietysti asia erikseen. Ja on enimmäkseen tarpeetonta syyllistää lihavia naisia terveysargumenteilla, aika harva on kuitenkaan niin lihava että sillä olisi merkittäviä terveysvaikutuksia, jos elämäntavat ovat kunnossa. Ymmärrän myös, että lihavien syrjintä työelämässä on todellinen ongelma, joka kaiken lisäksi kohdistuu usein naisiin. Opiskeluajoiltani muistan, miten lihava vuosikurssilainen ei päässyt harjoitteluun urheilutoimittajaksi, vaan hänen sijastaan toimitukseen otettiin miestoimittaja (joka käsittääkseni ei edes ollut yhtä suuri urheiluhullu kuin tämä nainen). Ja kyseessä oli kaiken lisäksi radiotoimitus, jossa toimittajan ulkonäöllä noin muuten ei luulisi olevan väliä.

En ole tutustunut uuteen Koolla on väliä! -kirjaan, pitäisi varmaan tutustua. Harjusen argumenteista tulee kuitenkin mieleeni väistämättä toinen keskustelu, jossa lihaviin kohdistuvaa syrjintää käytettiin esimerkkinä. Siinä keskustelussa argumentointi meni kuitenkin toisin päin. Naisparien hedelmöityshoitoja vastustettiin vuosi pari sitten mm. sillä perusteella, että lapsia voitaisiin kiusata koulussa. Lain kannattajat vastasivat, että niin voidaan kiusata lihaviakin lapsia. Tässä tapauksessa lihavien kiusaamista pidettiin itsestään selvänä asiana, johon kuitenkaan ei voida puuttua. Kiusaajat löytävät kuitenkin aina jonkin perusteen.

Niin löytävät.

Saturday, December 29, 2007

Isäblogit

Kun lapsiasiat eivät vielä itselleni olleet millään tavalla ajankohtaisia, ihmettelin usein, miksi miesbloggaajat, kolumnistit ym. kirjoittajat eivät pohtineet vauvoihin tai pikkulapsiin liittyviä asioita. Näin siinäkin tapauksessa, että tiesin heidät pienten lasten vanhemmiksi. Nyt kun olen päässyt tutustumaan pariin isäblogiin, vauva- ja naistenlehtien isäkolumneihin ja mm. Rosan ja Simon kirjaan, en enää ihmettele miksi. Niillä ei ole vanhemmuudesta mitään uutta sanottavaa. Eikä ole naisillakaan. Pikkulapsen nukuttamiset, syöttämiset tai korvatulehdukset toistuvat sen verran samanlaisina perheestä toiseen, että ei ole väliä, kirjoittaako niitä koskevia ajatuksiaan kahden lapsen freelancer-isä vai uraohjusäiti.

Blogin tai kolumnin kirjoittaminen omasta perhe-elämästään on oman yksityisen sfäärin avaamista julkisuuteen. Paljon kiinnostavampaa olisi, jos kirjoituksissa puututtaisiin oikeasti syvällä vaikuttaviin yhteiskunnan ja sukupuolijärjestelmän rakenteisiin. Pikkulasten vanhemmat eroavat usein, eikä mikään ihme, sillä pienen lapsen hoito on rankkaa samalla kun duunissa ihmisistä yritetään repiä irti kaikki mahdolliset tehot. Työn ja lastenhoidon yhteensovittaminen on ihan yhtä vaikeaa miehille kuin naisillekin silloin, kun molemmat haluaa tehdä hyvin. Tämän ristiriidan vaikutusta isän ja äidin parisuhteeseen ei vain usein käsitellä.

Jos tämä alue avattaisiin keskustelulle, Vauva-lehden isäblogisti voisi kertoa esimerkiksi, miten uusperhe muotoutuu tilanteessa, jossa ensimmäistä lasta ei uudelle puolisolle ole olemassakaan. Tai naistenlehden isäkolumnisti voisi kertoa, miten tasa-arvoisen ja hoivaavan isän läsnäolo turvataan lapselle erossa, jossa isä on löytänyt uuden rakkauden ydinperheen ulkopuolelta.

Ehkä naisten- ja perhelehdet ovat sen verran konservatiivisia, että tila tätä keskustelua varten pitäisi löytää muualta. Toisaalta pelkät revanssihenkiset isä-jää-heikoille-avioerossa -tyyliset vuodatukset eivät ole kiinnostavia, sillä nämä kirjoittajat eivät keskustelupalstojen perusteella ole lainkaan kiinnostuneita lapsista, tai ainakaan he eivät kirjoita juuri koskaan mitään lapsiin tai heidän kasvatukseensa liittyvää.