Saturday, February 23, 2008

Chic Lit ja genre

Viidassa on ollut puhetta viihteen ja ’vakavan’ kirjallisuuden ja toisaalta nuorten ja aikuisten kirjallisuuden välisistä raja-aidoista. Samoista aiheista kirjoittivat taannoin myös Hesari ja Ylioppilaslehti. Päätin huvikseni koota yhteen muutaman kriteerin hyvälle chic lit -kirjallisuudelle.

CL on genre, joka kuuluu viihdekirjallisuuden alle ja joka on suunnattu nuorille kaupunkilaisnaisille. Kirjojen päähenkilöt muistuttavat kirjojen kohderyhmää, he ovat 20-30-vuotiaita, työssäkäyviä suurkaupunkilaisia, joiden elämään kuuluvat leimallisesti kuluttaminen ja ihmissuhteet. CL-päähenkilöt ovat itsenäisiä ja vilkkaita. Jos Runotyttö-kirjojen päähenkilö Emilia oli taiteellinen haaveilija, uusissa CL-kirjoissa pääosaan on noussut hänen energinen ja intohimoinen ystävättärensä Ilse.

Chic lit -genren perustajana on pidettävä Jane Austenia. Hyvään CL-tyyliin kuuluu nokkela ironia ja psykologisesti terävä ihmiskuvaus, juuri Austenin tyyliin. Hyvät CL-kirjat ovat myös hauskoja. Naishuumori on etenkin Suomessa vähän harrastettu (ja vähän arvostettu) laji. Suurin osa kirjakauppojen CL-tarjonnasta on käännöskirjallisuutta, vaikka markkinoita kotimaisillekin tarinoille olisi. Ongelma ehkä on, että aidosti suurkaupunkimaista ympäristöä Suomesta ei löydy, eikä Etelä-Helsingin muutaman korttelin muodostama alue riitä kovin monen kirjan tapahtumapaikaksi. Kotimaisiakin lajityypin edustajia toki on, jäljempänä on listattu muutama ehdotus.

Chic litia ei pidetä yhteiskunnallisena kirjallisuutena, koska se käsittelee yksityisen sfäärin piiriin perinteisesti luettuja asioita. Kuitenkin naisten ja miesten välinen vallankäyttö ovat tavalla tai toisella aina mukana hyvässä chic lit -kirjassa. Lajityypin vahvuus on ihmiskuvaus, mutta kuitenkin niin, että huomio on päähenkilön syvien tuntojen sijaan ihmisten välisissä interaktioissa.

Hyväkään chic lit -kirja ei välttämättä ole kovin monitasoinen. Kirjoissa käsitellään vakavia asioita pilke silmäkulmassa, mutta ei välttämättä tuoda aiheiden käsittelyyn mitään uutta. Hyvän chic lit -kirjan pitää olla myös sujuvalukuinen, joten niissä ei myöskään tavallisesti käytetä kirjallisesti kovin uusia keinoja. Kirjalliselta ilmaisultaan ne ovat usein hyvin dialogipainotteisia. CL kirjaa voidaan kutsua myös hyvän(tai pahan)tahtoisesti hömpäksi.

Puhtaaksiviljeltyä chic lit -genrekirjaa tuskin on olemassakaan. Kuten kaikki genret nykyään, myös CL on kaatanut raja-aidat jo aikapäiviä sitten. Aidosti CL-genreen kuuluvat kirjat on kuitenkin helppo osoittaa tyylin, käsittelytavan ja aiheiden mukaan. Vaaleanpunainen kansi pehmeäkantisessa kirjassa ei riitä. Genren harrastajat tietävät mistä pitävät ja haluavat, että heidän odotuksiinsa vastataan, mutta toivottavat kuitenkin lajityyppiä rikkovat teokset tervetulleiksi, jos ne vain tarjoavat hyvän lukukokemuksen.

Chic lit liukuu sujuvasti myös nuorisokirjallisuuden puolelle. Käytän termiä ’nuorisokirja’ tarkoittamaan 20-30-vuotiaille suunnattuja, heidän omaa elämänpiiriään käsitteleviä teoksia, erotuksena varsinaisista nuortenkirjoista. Erityisen hämäriksi lajityyppien rajat käyvät, kun yritetään määritellä nuorisokirjan, tyttökirjan ja CL-kirjan välistä eroa. Tyttökirjaan, samoin kuin CL-kirjaan, kuuluu olennaisena osana päähenkilön kasvu, ehkä sillä erotuksella että tyttökirjan päähenkilö on usein nuorempi. Täsmällistä ikärajaa (päähenkilölle tai kirjan kohderyhmälle) on kuitenkin mahdoton osoittaa. Nuorisokirjaa CL lähenee, kun siinä käsitellään aiheita molempien sukupuolten näkökulmasta. Pääpaino on näissäkin tapauksissa kuitenkin ihmissuhteissa. Esimerkkinä voisi käyttää Jarkko Tontin romaania Luokkakokous - voisiko se olla jonkinlaista miesten chic litia?

Kuten missä tahansa genrekirjallisuudessa, scifi ja fantasia mukaanlukien, myös CL:ssa suurin osa on hyvin heikkolaatuista. Genrekirjoja tuotetaan jatkuvalla syötöllä, sillä se menee hyvin kaupaksi. Kirjalliset arvot ovat toissijaisia. CL:n heikko arvostus johtaa siihen, että harva kirjailija myöntää sitä kirjoittavansa. Näin varsinkin Suomessa, jossa on perinteisesti arvostettu vain ’vakavaa’ kirjallisuutta. Kirjailijat eivät yleensäkään halua leimautua mihinkään genreen, vaan haluavat teoksilleen mahdollisimman paljon erilaisia lukijoita.

CL-genren kulmakiviin kuuluu kuitenkin varsin hyviä romaaneja. Koko genreä ei pitäisi nollata vain sen vuoksi, että se käsittelee yleensä vain naisia kiinnostavia aiheita. Molempien sukupuolten harrastamat dekkarit ovat jo kokeneet arvonnousun, miksei myös chic lit? Tähän loppuun olen muutamia esimerkkejä lajityypistä. Osaa voin suositella, osaa en. Näistä esimerkeistä kotimaiset kirjat edustavat aiemmin mainitsemiani lajityyppien sekoituksia.

Ulkomaiset kertojat:
Candace Bushnel: Sinkkuelämää. Aito ja alkuperäinen, New Yorkin Manhattanille sijoittuva tarinakokoelma. Sisältää hyviä oivalluksia, mutta tyyli jättää kylmäksi, ja henkilöihin on mahdoton samastua.
Helen Fielding: Bridget Jonesin päiväkirja ja Bridget Jones -elämä jatkuu. Genren kulmakiviä.
Jane Green: Vauvakuume. Kolme erilaista naista yrittää sovittaa yhteen työn, perheen ja ihmissuhteet.

Vältä:
Plum Sykes: Manhattanin blondit ja Candace Bushnel: Reittä pitkin. Nämä ovat kai sitä lajityypin bulkkia.

Kotimaiset:
Laura Honkasalo: Tyttökerho. Sisustussuunnittelija ja hänen ystävänsä tekevät uraa ja perustavat perheitä Helsingissä. Kohtuullisen kiinnostava, mutta liian pitkä.
Niina Hakalahti: Hengenahdistusta. Työorientoituneen naisen ja hörhömiehen yhteiseloa Oulussa.
Katja Kallio: Tyypit. Tunnista oma lähipiirisi.
Juuli Niemi: Tule hyvä. Novelleja nuorille ja aikuisille.
Miina Supinen: Liha tottelee kuria. Tämä on pikemminkin outo perheromaani, mutta aiheidensa puolesta sopii hyvin CL:n ystävälle.

Vältä:
Tuula Välipakka: Härkätanssija. Miesystävällä on narsistinen persoonallisuushäiriö.
Kata Kärkkäinen: Jumalasta seuraava. Sama kuin edellä.
Katja Kallio: Sooloilua. Tylsä kirja.

Tuesday, February 19, 2008

Ekologiaa ja kirjallisuustapahtuma

Viime aikoina minua ovat ilahduttaneet ihmisten avuliaisuus ja ennen kaikkea anteliaisuus. Viis siitä, että se johtuu vain vauvan tulosta, sillä nythän sitä apua on tarvittukin. Olen kiitollinen meille lahjoitetuista vauvanvaatteista ja erityisesti kestovaipoista (vai pitäisikö sanoa vaate- ja vaippavuorista?). Kestovaippoja tarvitaan monta paria, ja meillä alkaa olla niitä nyt tarpeeksi pikkuvauvalle, ja aika monta isommallekin.

Juttelin toisen ensimmäistään odottavan kaverin kanssa viikonloppuna kestovaipoista. Kummallakaan meistä ei ole niiden käytöstä kokemuksia, mutta pian nähdään, miten vaipparumba lähtee sujumaan. Monethan käyttävät esimerkiksi kestovaippaa päivällä ja kertakäyttövaippaa yöllä, mikä vain on helpointa, ja rahaa ja luonnonvaroja säästyy silti. Kaveri lisäsikin, että jos voi järkevästi toteuttaa ekologisia juttuja niin hyvä, mutta liian ehdoton ei pidä olla.

Jäin miettimään tuota lausetta. Olen kuullut eri yhteyksissä sen monta kertaa aiemminkin: ekologisuus on hyvä juttu, mutta se ei saa maksaa/siitä ei saa olla liikaa vaivaa (vaikka ystäväni tuskin sitä tässä keskustelussa tarkoittikaan). Taloudelliset perustelut ovat OK, mutta valintojen perusteleminen ensisijaisesti ekologialla on ehdotonta, vouhotusta, äärimmäistä käytöstä.

Kaikkein suurinta huutoa järkevä ekologisuus tuntuu tällä hetkellä olevan ilmastokeskustelussa. Paavo Lipponen vasta pääsi julistamasta, että Suomen ei kannata lähteä ilmastosankariksi, kun muutkaan maat eivät siinä näytä kunnostautuvan. Järkevä ekologisuus on sitä, mikä ei maksa tai minkä vuoksi kenenkään ei tarvitse muuttaa elämäntapaansa yhtään miksikään. Kirjoittivatpa sanomalehdet ilmastonmuutoksesta miten paljon tahansa, on sosiaalisesti hyväksyttävämpää painaa kaasua.

Kuka tahansa tajuaa, että kestovaipoista on vaivaa. Jos kestovaippojen käyttö olisi niin helppoa ja hauskaa kuin kaikkein harrastuneimmat vakuuttavat, kaikki käyttäisivät niitä jo nyt. Kuka tahansa tajuaa myös, että pidemmän päälle kestovaipat tulevat ylivoimaisesti halvemmiksi. Pelkkä raha ei kuitenkaan riitä korvaamaan vaivannäköä. Ekologia on arvo, joka vaatii sitä, että näkee vähän vaivaa.

Ja arvoissa on se hassu juttu, että jos niitä ei toteuta omassa elämässään tai ennen kaikkea yritä välittää omalle jälkikasvulleen, ne eivät ole arvoja ollenkaan, vaan paskanjauhantaa. Aina välillä kuulee, miten neuvolantäti/sukulaiset/tutut ovat kauhuissaan kasvissyöjävanhemmista, jotka pitävät kelvottomalla ruokavaliolla vielä lapsiaankin. Valinta muuttuu kyseenalaiseksi, kun siihen sotketaan lapset mukaan, vaikka juuri lapset ja arvojen siirtäminen heille ovat koko homman pointti.

Kestovaipat tai kasvissyönti eivät tietenkään riitä kuittaamaan sitä, millainen pieni ekokatastrofi uuden länsimaisen hyvinvointikansalaisen tuottaminen tänne maapallolle on, mutta toisaalta... ei kukaan itselleen tätä planeettaa kai yritäkään säilyttää.

---

Viikonloppu Tampereella osoitti, että kirjallisuuden ympärillä voi myös täällä tapahtua jotain. Se osoitti myös, että tapahtumisen ansiosta kirjallisuudesta ja sen harjoittamisesta voi käydä kiinnostavia ja innostavia keskusteluja. Syntyy siis kirjallisuustapahtuma. En tarkoita Henki ja Elämä -messuja, vaan Tiiliskivi-klubia ja Boriksen matineaa. Yleensä kirjallisuustapahtuma on aika pelkistetty, lukija ja hyvä kirja kahdestaan. Nyt tapahtuminen oli sosiaalista, nautin siitä. Pitäisikö sanoa messuhenkisesti, että koin elämyksen? Postauksen lopuksi vielä kiitokset kaikille kanssani hetken kirjaa ja tekstiä pohdiskelleille äänille. On se vaan parasta.

Tuesday, February 5, 2008

Lapsen hankkimisesta, osa II

Kirjoitin edellisessä postauksessani kandiksi valmistumisesta. Minullahan on jo yksi tutkinto, mutta yliopistolla on vierähtänyt kuitenkin sen verran aikaa, että alempi tutkinto olisi tarjolla kohtuullisen ajan sisällä. Huvittavaa on, että pari kolmekymppistä miespuolista ystävää, jotka eivät vauvan tulosta ole niinkään onnitelleet tai "kirjoittamisharrastustani" kommentoineet, ovat kiirehtineet sanomaan, että olisihan se hyvä kandinpaperit saada käteen. Kyseiset kaverit eivät tosin seurustele itse, joten kertonee vain siitä, mitä pitävät omassa elämänvaiheessaan tärkeänä.

Itseni ikäisistä toimittajamiehistä olen ainakin huomannut, että he ajattelevat yleensä tässä vaiheessa lähinnä omaa uraansa tai harrastuksiaan, vaikka poikkeuksiakin toki löytyy. No M:kin ihmetteli viime kesänä, miksi haluan lapsen nyt, menee nuoruus pilalle. Luulen, että miehet ovat ihan tietoisia naisten lisääntymiseen liittyvistä biologisista realiteeteista, mutta koska heidän ei tarvitse niitä miettiä, niin naisen halu hankkia perhe ennen kolmeakymmentä tulee vähän jokaiselle yllätyksenä.

Minäkään en halunnut lapsia moneen vuoteen. Minulla oli siihen hyvät syytkin. Ärsytti, että lasten hankkiminen näyttäytyi pelkästään naisten projektina. Pääsin ärtymyksestäni yli, kun tajusin ylläolevan biologiapointin. Miehet eivät samalla tavalla sekoa vauvakuumeeseen, koska heillä ei ole siihen mitään tarvetta.

Toiseksi lasten hankkiminen näytti ansalta, johon naiset lankeavat yksitellen, hyvässä uskossa että voivat saada sekä perheen että uran, mutta joutuvatkin vain kantamaan suurimman vastuun lapsen hoidosta ja sitoutumaan kotiin vuosikausiksi. Oikeastaan ajattelen samalla tavalla nykyäänkin, sillä erotuksella, että esimerkiksi vuosi poissa töistä ei tunnu niin pitkältä ajalta. Parikymppisenä vuosi tuntui ikuisuudelta. Sitä paitsi tajuan hyvin, että olen suhdanneherkällä alalla, jossa on joskus paremmin töitä ja joskun huonommin. Ei kannata masentua, jos heti äitiysloman jälkeen ei löydy vakituista työpaikkaa.

Toisaalta uskomatonta sinisilmäisyyttäkin esiintyy, myös ja varsinkin akateemisten naisten keskuudesta, lapset tehdään heti valmistumisen jälkeen ilman oman alan työkokemusta. Parempi melkein olisi tehdä ne opiskeluaikana.

Ja tiedän, ei pitäisi puhua lasten hankkimisesta, niitä tehdä vaan saadaan. Toisaalta puhun nyt nuorista miehistä ja naisista, jotka ainakin minun lähipiirissäni näyttävät lisääntyvän suhteellisen helposti.

Laskiaistiistaina

Varsinainen laskiaistiistai kun en ole pistänyt nokkaani tänään ulos, olen lukenut tenttiin koko päivän. Ei laskiainen taida olla sellainen opiskelijoiden rieha muualla kuin Turussa, Tampereella ei ole oikein sellaista paikkaakaan mihin ne menisivät laskemaan mäkeä. Tentti on ensimmäinen melkein kahteen vuoteen. Vastaustekniikka saattaa olla vähän hukassa, toisaalta sain esseestäkin hyvän arvosanan vaikka en ollut kirjoittanut mitään vähänkään tieteellisempää tekstiä pitkään aikaan

Lähetin kuun vaihteessa kilpailutöitä, yhteensä kuusi novellia J.H.Erkon kilpailuun. En ole siinä aiemmin menestynyt, saa nähdä miten tänä vuonna. Sain kustantajalta hylsyn Syysnäytöksestä. Oikeastaan kahdelta kustantajalta, toinen oli vain valmiiksi painettu kirje, mutta toiseen oli huomaavaisesti liitetty paitsi pinkka takaisin, myös 2-sivuinen asiantuntijan lausunto. Lausunnon kirjoittaja vaikutti kyllä hyvin perehtyneeltä käsikirjoitukseen, joten en voi moittia.

Essee-kurssi sujuu hyvin, ensimmäinen versio tekstistäni on jo käsiteltykin. Lyriikan perusteet on sitten vähän toinen juttu. Ei kukaan pidä siitä, että pitää aloittaa ihan pohjalta. Toisaalta minulla on mahdollisuus oppia ehkä enemmän kuin sellaisista tekstilajeista, jotka jotenkin hallitsen. Ville Hytönen on sympaattinen opettaja, tuntuu että jos joku saa pystymetsästä tulleista kurssilaisista houkuteltua jotakin oman äänen tapaista esiin niin sitten hän. Ja Viita-akatemiassa on koko ajan mukavampaa, kun ryhmän kirjoittajiin tutustuu paremmin.

Julkaisin yhden viime syksyn harjoitustöistäni Kestävän kehityksen aikalaisvisioita -vihkosessa, kiva kun kelpasi. Ja Finnzineen on tulossa viimevuotinen scifi-novelli.

Romaanin editoimisessa on iskenyt laiskuus. Toiveissa siintää osallistuminen Atenan ja Parnasson kilpailuun toukokuun alkuun mennessä, mutta saapa nähdä. Asunto on myynnissä, ja kun M oli käymässä Budapestissa, käytin kirjoittamisen sijaan yhden viikon siihen että siivosin ja tapetoin kera siskoni ja Ollin. Ei mitään järkeä, 8. kuulla raskaana, mutta tuntui että puhtia riitti.

Nytpä en enää jaksaisikaan, baby nököttää edelleen raivotarjonnassa niin että jalat painaa alimpia kylkiluita ulospäin ja pää takoo kohdunkaulaa kun kävelen. Neljä viikkoa ainakin saisi vielä pysyä siellä missä on. En usko laskettuihin aikoihin, tulee kun on tullakseen. Maito vaanii rinnoissa, M väittää että olen kehittänyt siihen jonkun abjektin, mutta enköhän pääse siitä eroon. Neuvola on nyt kahden viikon välein, ja muutenkin koko odotusta on seurattu tarkasti. Rauhallinen olo on.

Ehdin jo alkuvuodesta haaveilla, että olisin saanut kandinpaperit pois ennen tutkintojärjestelmän lopullista vaihtumista heinäkuussa, mutta jäävät saamatta, sivuaineista on kiinni. Syksyllä vaatimukset muuttuvatkin niin, että sivuaineopintoja ei vaadita niin paljon, aineopintojen kirjatenttejä on sitten enemmän. Yritän suorittaa niitä esseillä sitten kun M on vanhempainvapaalla.

Kirjaan nyt näitä tavoitteita tänne, voi olla että jo parin kuukauden päästä naurattavat nämä suunnitelmat.