Friday, October 8, 2010

Kirppisprojekti

Vuokrasin kaverin kanssa pöydän itsepalvelukirppikseltä neljäksi viikoksi. Kannoin sinne kassikaupalla pieniä lastenvaatteita ja tarvikkeita, kummallisia koristeita ja kaikenlaista roinaa. "Hoidimme" pöytää hyvin, kävimme järjestämässä ja täydentämässä sitä miltei päivittäin. Voittoa tuli hieman, mutta se ei voi kirppismyynnissä ollä pääasia. Tuntipalkoille ei pääse, kun laskee vaivannäön mukaan. Itsepalvelukirppisten korkeat pöytävuokrat yleensä myös huolehtivat siitä.

Kirppisprojektilla oli muitakin vaikutuksia kuin suora roinan määrän väheneminen kaapeissa. Esineitä päätyi kaappien kätköistä paitsi myyntipöydälle, myös omaan kotiin esille ja ihailtavaksi. Raivasimme asuntomme kellarikomerosta putkiremontin tieltä isoja, kannellisia Riihimäen Lasin purkkeja. Ne ehtivät viettää puoli vuotta tyhjän panttina kaapissa ennen kirpparipöydän vuokraamista. Isoimmista (lue: epäkäytännöllisimmistä) pyyhin pölyt ja vein kirppikselle, pienemmät täytin yrttiteesekoituksella ja laitoin esille.

Saimme Markun serkulta käytännölliset teräskattilat, joten ajattelin viedä myös vanhat emalikattilat pois. Ne eivät olleet aivan priimaa, kattila oli lommoinen ja kasarista hukkunut kansi. Tajusin kuitenkin kurkata pohjaa, jossa luki Finel, Arabia. Kalakattila löytyi helposti netistä, se on Esteri Tomulan Neptun-sarjaa, tässä kuvassa. En raaskinut viedä sitä kirppikselle, mutta epäkäytännöllisenä se pääsi hyllylle koristeeksi, oikeutetulle paikalleen.

Täysin tavaroista eroon pääseminen ei siis onnistunut, mutta keittiöstä alkaa pikku hiljaa tulla viihtyisämpi. Mikä parasta, esineet ja asetelmat näyttävät paremmilta, kun tasot eivät lainehdi rojua.

No comments:

Post a Comment