Thursday, April 26, 2012

Mediakirjailija pamfletistin hampaissa

Nyhdin kotikriitikon käsistä tuoreeltaan Anja Snellmanin Ivana B:n. Snellman kuvaa kirjallisessa dystopiassaan kirjallisuuden uusia mediamarkkinoita. Masentavia ilmiöitähän siihen liittyy, mutta itse teos on viiltävän hauska. Minäkertoja kirjoittaa "ratkaisukeskeiselle lyhytterapeutille" kirjeitä, joissa päivittelee nykymenoa ja esittelee pakonomaisesti omaa oppineisuuttaan. Taustalla häilyy klovnina nauravan Ivana B.n, "nykyaikaisen" media(nais)kirjailijan hahmo.

Vähän aikaa sitten televisiossa nähdyssä September Issue -dokumentissa kerrottiin, miten juuri Voguen Anna Wintour onnistui lopullisesti yhdistämään tähteyden muotiin. Hänen kaudellaan elokuvatähdet syrjättivät mallit muotilehden kannessa ja muodista tuli jotakin, jonka itsestään selvästi ajateltiin kuuluvan julkisessa ammatissa (kuten näyttelijänä) toimimiseen. Julkisuuteen on ulkonäkö liittynyt aina, mutta ehkä vasta viime vuosina stailaus ja brändäys ovat tulleet kirjallisuuteen elokuvateollisuuden lisäksi. Siis meillä, Jenkeissä tietenkin sitä paljon ennen.

Snellmannin "pamflettiromaanista" tulee mieleen brittikirjailija Sue Townsend, joka teksteissään onnistuu olemaan samalla ivallinen ja itseironinen. Lujaahan Snellman toki lyö. Totta on, että monet tuntemani "kolmannen sukupolven" feministit jostakin syystä kuvittelevat olevansa ensimmäisiä, jotka ovat koskaan käyttäneet huulipunaa tai vetäneet korkokengät jalkaan. Eiväthän nämä seksittömiä olleet aikaisemmatkaan, simonedebeauvoirit, herra nähköön.

Nykypäivän riikkapulkkiset tai katjaketut eivät tietenkään ole tehneet mitään, mitä kiistakirjoittaja itse ei olisi tehnyt jo kahdeksankymmentäluvulla (tai olisi tehnyt, jos se olisi ollut pelin henki). Kirjan julkisuustyrkyn naiskirjailijan nimikin on toisinto Snellmanin esikoisromaanin päähenkilöstä, Sonja O:sta. Hahmo ei olennaisilta osien eroa "punkin papittaresta", joka käänsi sensaatiomaiseksi kaunokirjallisuudeksi omat ja poikaystävien kokemukset.

Teoksessa kohukirjailija Ivana B. kertoo toimittajille siitä, miten hänet yritettiin raiskata kotimatkalla kolme vuotta sitten. Tästä muistui mieleeni WSOY:n tiedotuspäällikkö Katri Warnerin kertomus taannoisessa Imagessa. Warner oli kehottanut Sofi Oksasasta olla nostamatta äläkkää siitä, että miespoliitikko oli kähminyt kirjailijaa Ostrobotniassa. Warnerista Oksasen ei kannattanut tulla profiloiduksi naisena, jota kourittiin.

Sofi Oksanen teki kuitenkin asiasta julkisen, voitti mediataistelun ja Warner myönsi jutussa olleensa tätimäinen. On epäreilua, että hyvällä julkisuushallinnalla (kuten Oksasen tapauksessa) voittaa tuomalla vaikeita asioita julkisuuteen, kun huonommalla (Katja Kettu) saa pelkkää lokaa niskaansa - tätimäisten kommenttien lisäksi.

Kirjallisesti Ivana B on ohuehko, ajankuvana hilpeä mutta tuskin pitkäkestoinen. Ivana B:ssä ei puhuttele niinkään Snellmanin paljas, mielikuvia yhdistelevä lause kuin minäkertojan paljas, huvittuneisuuden sekainen epätoivo. Suosittelen teosta kaikille ulkokirjallisista ilmiöistä kiinnostuneille.

Tuesday, April 24, 2012

Nuoruuteni yliopisto

Kävin tänään Turussa jättämässä gradun tarkastukseen. Johan yliopistossa (kirjoilla) on tullut vietettyä melkein kymmenen vuotta. Gradu on sidottu koviin mustiin kansiin ja siinä on nimeni ja vuosiluku selkämyksessä. Kävelin ympäri kampusta kauniissa kevätsäässä palauttamassa kirjoja ja hakemassa lomakkeita. Turku on hassu kaupunki. Osa joki- ja junanvarren rakennuksista on kohentunut, osa jätetty lahoamaan pystyyn. Linnut lauloivat ja raahasin kansitettuja graduja laukussani tarkastajille vietäväksi. Tunnelman pilasi vain nuha. Niiskutin ja nieleskelin katupölyä. Kurja pöly!

Gradun aiheena on varhaisen naisliikkeen ja työväen naisliikkeen kytkennät ensimmäisesta sortokaudesta eduskuntauudistukseen. Aihe ja otsikko olivat aika paljon professorin ohjaamia, mistä olen kiitollinen. En muista gradun kirjoittamisesta paljon mitään, se sekoittuu samaan harmaaseen massaan romaanin, tietokirjan ja muun kirjoittamisen sekaan. Sellaista on, kun tekee töitä kotona. Päivät seuraavat toisiaan samanlaisina, kun niiden konkreettinen sisältö koostuu koneella istumisesta.

Olen tehnyt monta asiaa opinnoissani vähän eri järjestyksessä kuin opetushallinto suosittelee. Aika monet menevät töihin ennen valmistumista. Niin myös minä menin, silloin viisi-kuusi vuotta sitten. Syventävästä vaiheesta (tai maisteriopinnoista, niin kuin niitä nykyään kutsutaan) olen pitänyt opinnoissani ehkä eniten, ihan alun jälkeen, kun kaikki oli uutta. Opiskelu on ollut itsenäisempää ja olen voinut keskittyä enemmän juuri omiin kiinnostuksen kohteisiin. Tutkielmaa en olisi kuitenkaan saanut nuorempana niin hyvin kirjoitettua. Minusta on ollut hyvä osallistua seminaariin tässä vaiheessa, kun on ollut jo hieman omaa näkemystä. Tulkintatieteissä kuten historiassa se on yleensä tarpeen.

Hauskinta aikaa yliopistossa oli ehkä se, kun olin Tylkkärin toimituksessa. Myös järjestöelämään olen jollain tavalla osallistunut Terrakodin (scifiseurojen kerhohuone yo-talolla) kautta. Sivuaineista eli sukupuolentutkimuksesta ja luovasta kirjoittamisesta olen tykännyt (ja hyötynyt!) vähintään yhtä paljon kuin pääaineesta, eli poliittisesta historiasta. Ainoastaan sitä kadun, että en tullut lähteneeksi vaihtoon. Turkuun ei ole ikävä, mutta siellä on mukavaa käydä. Siitä olen kuitenkin iloinen, että etenkin talvinen koulumatkailu on minulta nyt ohi. Vähän gradun arvosanasta riippuu, haenko jatko-opiskelijaksi. Tuskin kuitenkaan Turkuun.

Vielä täytyy käydä tekemässä kypsyyskoe ja gradu pitää virallisesti hyväksyä. Publiikissakin ajattelin käydä sitten kesän kynnyksellä. Seuraavaksi saan kantaa hyllyssä vanhenevat gradukirjat takaisin kirjastoon. Tulee tilaa uusille jutuille.

Monday, April 23, 2012

Kirjoittamisoppaita ja metabloggaamista

Spefi-kirjallisuusguru Jeff VanderMeer kirjoittaa oppaassaan Booklife, miten kirjailijan ei kannata pitää yllä "verkkopresenssiä", jos päivittää blogiaan vain kerran pari viikossa. Yhdysvaltalaiset kustantajat eivät kuulemma suosittele tällaista julkisusstrategiaa. Kirjailijan on hyvä olla lähellä lukijoitaan. Päivästä toiseen samana pysyvä ei blogisivu koukuta kävijöitä. Oma kustantajani ei ole onneksi koskaan suositellut blogille sopivaa päivitysväliä.

Olen huhtikuun some-lakkoni aikana lukenut uudestaan lempparikirjoitusoppaitani. Mies naureskeli, että olen lukenut enemmän kirjoitusoppaita kuin muita kirjoja. Keräilen oppaita varsinkin opetusta silmällä pitäen. Pidän niitä myös elämäntaidonoppaina. Ne lohduttavat minua. Jos arjessani muut tekijät eivät muistuta kirjailijan ammatissa toimimisesta niin ne muistuttavat. Suosikkini on Bruce Holland Rogersin Word Work, jonka olen arvioinut toisaalla. VanderMeerin Booklife puolestaan on hyvä käytännön opas kirjailijan julkisuustyöhön (en osaa kuvata sisältöä muulla sanalla, PR hahmottuu minulla hankalasti kirjallisuuteen liittyväksi). Jos ei ota opusta liian tosissaan, siis. Kirjailijaksi kasvamisesta ja romaanin kirjoittamisesta minusta paras yleisesitys on Stephen Kingin Kirjoittamisesta, olipa herran tuotannosta sitten mitä mieltä tahansa. Henkistä kättä pidempää tarjoaa Julia Cameronin Taiteilijan tie.

Sosiaalisessa mediassa on se hyvä puoli, että freelance-työläinen saa sieltä vahvistusta omalle identiteetilleen. Voi olla jatkuvasti yhteydessä toisten samanlaista työtä tekevien kanssa. Kirjailijat käyttävät sosiaalista mediaa tietenkin myös teostensa markkinointiin. Sillä on hyvät ja huonot puolensa. Mielelläni olen samaa mieltä kuin Markku Envall, joka tuoreessa esseekokoelmassaan Toinen jalka maassa kirjoittaa, miten kirjailijan persoonan ei pitäisi asettua teoksen ja lukijan väliin. Silti pidän blogia. Ajattelen, että blogi palvelee enemmän ajatusvarastona. (Vaikka mukavaahan tietenkin olisi, jos sitä osaisi käyttää myös tiedotuskanavana.)

Aina välillä joku esittää huolensa siitä, miten kirjallinen julkisuus on viihteellistynyt ja kirjailijat joutuvat yhä enemmän työntämään itseään esille. Tällä viikolla ilmestyy Anja Snellmanin aihetta käsittelevä pamflettiromaani Ivana B, josta päivitän kirjoituksen heti, kun teos on arvosteluvapaa. Totean kuitenkin, että hienoja kirjoja on onneksi vielä mahdollista saada esille ilman, että kirjailija joutuu estradille mesoamaan. Esimerkiksi tamperelainen 25-vuotias kirjailija Siiri Enoranta on palkittu tai ollut ehdolla jokaisesta romaanistaan, joita on tähän saakka ilmestynyt kolme. Viimeisin, Gisellen kuolema oli Runeberg-ehdokkaana (ja se olikin valtavan hienosti kirjoitettu kirja). Enoranta oli erään lehtihaastattelun mukaan kieltänyt kustantajaa laittamasta kirjan liepeeseen omaa kuvaansa.

Mediassa voi viihtyä tai olla viihtymättä. Tärkeintä, ettei kirjailijoita (edes nuoria naiskirjailijoita!) ahdeta samaan muottiin.

Monday, April 16, 2012

Kulissien takana

Tampereen kirjamessuviikonlopusta selvitty, hahaa! Olin sunnuntaina viehättävän Jarna Pasasen haastateltavana Voima-lavalla. Yleisöä oli paikalla mukavasti, joskin paikallinen kirjailija tunnisti sen joukosta vahvan Hallila-Lukonmäki-edustuksen (terveisiä entisille naapureille!). Puhuimme sekä Moby Dollista että tulevasta Linnunpaino-romaanista. Tapasin miellyttäviä ja sivistyneitä naisia, mm. Taija Tuomisen, joka kertoi käyttävänsä romaanini ensimmäisiä rivejä uudessa oppikirjassa esimerkkinä vahvasta aloituksesta. Signeerasin yhden (1) kirjan, rekrytoin yhden (1) lupaavan esikoiskirjailijan Finnconiin esiintymään, kuuntelin nuortenfantasiapaneelin sekä utelin Pentinkulman päivien järjestäjiltä tämän vuoden esikoiskirjailijavalinnoista. (Ne näkyvät täällä.) Tein myös kirjahankintoja (ohessa kotiutettuna). Tehokkaasti käytetty iltapäivä! Miinuspuolena pieni eksyminen pyöräilymatkalla Pirkkahallille sekä valitettavasti itse Pirkkahalli, joka tämäntyylisen tapahtuman järjestämiseen on aivan liian kolkko, hälyinen ja ankea.

Perjantaina osallistuin kustantajani järjestämään libristitilaisuuteen keskustassa. (Libristitilaisuus = kustantaja kutsuu kirjakauppiaita ja kirjastolaisia ravintolaan tapaamaan kirjailijoitaan ja "kuulemaan uutuuksista" ts. kuulemaan myyntipuheita.) Viehättävä Iida Simes Rosebudista piti tilaisuuden aluksi puheen, jossa lainasi WSOY:n entistä toimitusjohtajaa Jorma Kaimiota. Ex-toimari oli jossakin tilaisuudessa vastannut kysymykseen, millainen kirja ei myy. Kaimio oli vastannut yksinkertaisesti: kirja, jolla ei ole saattajaa, ei myy. Simes jatkoi, että kirja tarvitsee kustantamon sisällä isän tai äidin, joka huolehtii siitä ja puskee sitä eteenpäin. Samalla tavalla kirja tarvitsee huolehtijan tai saattajan ketjun loppupäässä: kirjakaupassa tai kirjastossa. Paikalla oli kiinnostavia kirjailijoita, mm. Anna Kontula, Juha Suoranta ja Laura Gustafsson sekä DJ Stalingrad. Inton syksyn listasta tulee kerrassaan herkullinen! Erityismaininnan ansaitsee kaikkien pikkulasten vanhempien lempikirja, Adam Mansbachin Mene v***u nukkumaan (käännöskirja).

Tänään iltapäivällä puhun kurssilaisilleni Sampolassa romaanin kirjoittamisesta. En vielä tiedä mitä. Jos saan alustuksen valmiksi ennen iltapäivää laitan sen tänne.

Kuvareportaasi Tampereen kirjamessuilta lauantailta J.S.Meresmaan blogissa.

Monday, April 9, 2012

Tampereen kirjamessuilla 13.-15.4.

Tampereen kirjamessut järjestetään viikonloppuna Tampereen messukeskuksessa. Itse suuntaan paikalle sunnuntaina kuuntelemaan ainakin nuortenkirjapaneelia sekä uusien esikoiskirjailijoiden paneelia. Olen myös haastateltavana Voima-lavalla klo 14. Tulkaa moikkaamaan, jos olette paikalla! Myös Moby Dollia on koko viikonlopun saatavana messuhintaan.

---

Päivitin blogin ulkoasua pitkästä aikaa. Kevään tulosta innostuneena olen pitänyt huhtikuun ajan paastoa IRCistä ja Facebookista. Se on tehnyt hyvää keskittymiselle. Olen lukenut enemmän ja uusia ideoitakin on syntynyt. Ensi syksynä ilmestyvä Linnunpaino-romaani on tällä hetkellä kustannustoimittajalla makusteltavana ja ehdin siivota pöydälle kasautuneita tehtäviä. Ohjelmassa on mm. Ursula-lukemistolehteen tulevan novellin sekä Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien ääninovellikokoelmaan tulevan novellin editoimista.