Wednesday, September 26, 2012

Syysväsymys

Huonon muistini yksi oire on se, että aina syksyn alkaessa olen tarmoa täynnä enkä muista, miten hitaaksi ja ankeaksi kylmä ja pimeys pahimmillaan tekevät. Periaatteessa pidän syksystä. Molemmat kirjanikin tapahtuvat syksyllä. Kausimasennuksen ensimmäiset oireet tulevat kuitenkin yleensä jo syyskuussa. Väistämättä koittaa se aamu, jolloin kaikki tekemiseni näyttäytyvät turhanpäiväisinä ja koko olemassaoloni kyseenalaisena.

Masennus on yhtä paljon turhautumista omaan saamattomuuteen kuin todellista, mitattavissa olevaa saamattomuutta. Jokainen masennuksesta kärsinyt tietää, mistä puhun. Masennusta koskevissa kyseytutkimuksissa on havaittu, että juuri masentuneiksi itsensä ilmoittavat ihmiset ovat sitä mieltä, että masentuneiden pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä hommiin. Olkoonkin, että ajatus saa masentumaan vain entistä enemmän. Yleensä masentuneiden omat aikaansaavuuden mittarit ovat vielä epärealistisia. Se on osa masennuksen yliotetta.

Joinakin aamuina minut auttaa sängystä ylös ajatus, että kun mies ja lapsi häipyvät ovesta saan käydä olohuoneen makuulleni olohuoneen matolle ja vain olla. En koskaan tee sitä, koko päivän makaaminen lattialla on kuitenkin liian tylsää ja tapahtumaköyhää minulle. Mutta kun antaa itselleen armoa ajatuksen tasolla, se auttaa.

Se ja energiajuoma.

Sain kutsun esiintymään Turun kirjamessuille Kirjakahvila-lavalle sunnuntaina klo klo 13.30. Helsingin kirjamessuilla esittelen Linnunpainoa Rosebudin osastolla perjantaina 26.10 klo 15.20. Kannattaa tulla kuuntelemaan myös scifi-paneelia Louhi-lavalle klo 16. Tuolloin keskustellaan Edgar Rice Burroughsin Mars- ja Sergei Lukjanenkon Yöpartio-kirjoista. Äänessä Henriksson, Konttinen, Rajaniemi & Sisättö.

No comments:

Post a Comment