Monday, October 22, 2012

Harrastajakirjoittajan viisi virhettä

Päivän epistolan aiheena viisi virheliikettä, joita kaikki kirjoittajat tekevät jossakin vaiheessa. Eniten niitä tekevät harrastajakirjoittajat, ehkä siksi, että toimittajan ja kustantajan myllyn läpi käyneet kirjailijat ovat yleensä pakotettuja luopumaan niistä. Suurin osa virheistä on omiani.

Kärsimättömyys. "Kokeilen lähettää tämän tällaisenaan, jos joku vaikka haluaisi kustantaa." Käsikirjoituksen lähettäminen puolivalmiina tai täysin keskeneräisenä kustantamoon tai kilpailuun. Tämä on oma helmasyntini vieläkin ja virhe numero yksi. Kirjoittaja saa hyvän takarajan kiinni menevästä kilpailusta tai motivaatiota kustantajalle lähtevän paketin ajattelemisesta, mutta mitään muuta hyötyä kiirehtimisestä ei sitten olekaan. Vaatii taitoa malttaa pysähtyä oman tekstin äärelle ja kirjoittaa se valmiiksi. Jokainen teksti ottaa oman aikansa ja maltti kasvaa ajan myötä. Raakileella ei tee mitään.

Idean hämäräksi jättäminen. Jokainen kirjoittaja rakastuu joskus omaan ideaansa niin, että pitää sitä ensimmäisestä lauseesta lähtien myös lukijalle kirkkaana. Ei se ole. Idean täytyy piirtyä paperille kaikissa yksityiskohdissaan ja monipuolisuudessaan. Tämä vaatii sen miettimistä, millä keinoin saa ajatuksensa parhaiten välittymään lukijalle. Ei riitä, että kertoo, miten päähenkilö liikuttuu Sibeliuksen viulukonserttoa kuunnellessaan, pitää kertoa miten yksinäinen viulu ensimmäisen osan alussa lähettää hänet autiolle suolle, lokakuun pimeys ympärillään, tuntemaan kylmyyden joka työntyy villatakin alle ja viiltää syvältä vatsanpohjasta...

Myös: oman tarinan uskominen niin ainutlaatuisen kiinnostavaksi, ettei lukijalle tarvitse sen kummemmin selittää, miksi tämän kannattaa seurata päähenkilön kipuilua 200 sivun verran.

Palautteen torjuminen. Kirjoittaminen on monille niin yhteisöllistä toimintaa, että palaute osataan yleensä ottaa kiitollisena vastaan. Kyky sisäistää palaute ja sisällyttää se tekstiinsä on kuitenkin taito, joka kehittyy hitaasti. On helppoa nyökytellä, vaikeampaa integroida muutokset tekstiin niin, että se todella parantuu. Palautteesta on edelleen myös helppo suuttua, jos se tuntuu sohaisevan arkaan paikkaan.

Myös positiivisen palautteen vastaanottaminen on taito. Kehaisin eräälle kirjoittajalle, että hänen verkkolehdessä ilmestynyt novellinsa oli hyvä. Kirjoittaja huokaisi, miksi positiivinen palaute tulee aina hänen kannaltaan liian myöhään, jotta siitä osaisi auttia. Lienee selvää, että en ole hänen tekstejään kommentoinut sittemmin. Oman teksin ongelmista ei voi syyttää palautteen antajaa. Jos et muuta keksi, voit kiittää häntä tekstisi parissa viettämästään ajasta.

Oheistoimintoihin hukuttautuminen. Kirjoitusoppaiden, kirjoittajablogien ja foorumien loputon lukeminen, jämähtäminen yhdentekeviin keskusteluihin, Facebook. Tästä ei tarvitse sanoa enempää. Nuoremman kirjoittajasukupolven riesa.

Ylhäiseen yksinäisyyteen jääminen. Kurkistus aidan toiselle puolelle ei kiinnosta, kirjoittaja viljelee omaa tyyliään jonka on uskonut ainutlaatuiseksi lukiosta saakka, vaikka tähän päivään mennessä kukaan kustantaja ei ole kiinnostunut. Huono itsetunto estää toisten kirjoittajien seuraan hakeutumisen tai suunsa aukaisemisen kirjoittajapiirin tapaamisessa. Sen vastapainoksi julkaissutta, lahjattomaksi tuomittua oman lajin kirjailijaa moititaan sumeilematta ja todetaan, että kyllä minä osaisin tuon paremmin. Vanhemman polven riesa.

2 comments:

  1. Järkyttävää, kuinka paljon noihin syyllistyn. Tuli ajattelemisen aihetta. Tällä kertaa ajattelin ääneen.

    http://routakoto.com/2012/10/22/harrastajakirjoittajan-viisi-virhetta/

    ReplyDelete
  2. Ei huolta, khuure. Kaikki tekevät näitä samoja, sitä paitsi sinulta löytyy kirjoittajalle tärkeä ominaisuus eli sinnikkyys. Sitä paitsi virheistä oppii, tai muutakaan yhtä tehokasta oppimistapaa en ole keksinyt.

    Yksi kardinaalivirhe tuli vielä mieleen postauksen jälkeen, eli Luovuttaminen. Sen vuoksi, että en saa kuitenkaan kirjaa julki, koska en ole julkisuuden henkilö, olen liian vanha, en ole mies/nainen, olen liian epäkiinnostava persoona, olen ruma jne. Nämä uskomukset ovat haitallisia ainoastaan kirjoittajalle itselleen, eivät kirjallisuuden vika, eikä näillä seikoilla ole mitään tekemistä kirjallisuuden kanssa.

    Se nyt vain on niin, että Suomen kokoisessa maassa ei hyviä kirjoittajia ole niin monta, etteikö hyvä kirja löytäisi paikkaansa.

    Ja vielä: kirjallisuudessa ei jaeta tasoituksia. Sille löytää aikaa mikä on tärkeää. Jos valittaminen ja ruikuttaminen ovat tärkeitä, ne vievät aikaa muulta.

    ReplyDelete