Sunday, October 28, 2012

Knausgårdin lukemisesta

Mainitsin Annelle lukevani Karl Ove Knausgårdia. Kuulostaa tyhmältä, kun sanoo lukevansa jotain kirjailijaa, niin kuin Hoegia tai Sandemosea. Koska kirjojahan niitä luetaan, ei kirjailijaa. Anne sanoo, ettei niinkään lue kirjoja kirjailijan perusteella, vaan teoksina, lajinsa tai aiheensa perusteella. Minä sanon kuitenkin lukevani Knausgårdia, jos en muuten niin siksi, että hänen omaelämäkerrallinen romaanisarjansa on nimeltään Taisteluni I, Taisteluni II ja niin edelleen eikä kukaan nuija sano lukevansa Taisteluni-nimistä kirjaa. Ensinnäkään nimi ei kerro kirjojen sisällöstä mitään ja toisekseen siitä tulee mieleen lähinnä Hitlerin Mein Kampf.

Tästä puhui ihana Helen Moster ravintolassa perjantaina, hän kääntää saksasta suomeksi ja kertoi, että Knausgårdin sarjan ensimmäinen kirja on ilmestynyt Saksassa mutta ihan muulla nimellä. Koska ikipäivänä ei saksalainen kustantaja julkaisisi Taisteluni-nimistä kirjaa. Saksassa Hitlerin teos on kuulemma kielletty, sitä ei saa omistaa. Jussi puolestaan kertoi myöhemmin baarissa, että Mein Kampfin oikeudet omistaa Baijerin osavaltio, mutta että oikeudet ovat lähivuosina raukeamassa.

Luetaan sitten Knausgårdia. Hänen kielensä ja suoruutensa tekevät minuun suuren vaikutuksen. Samoin hänen työmoraalinsa, jonka täytyy olla valtava, koska hän kerran on julkaissut kuusi romaania kolmessa vuodessa. Ensinnäkään en hetkeäkään usko, että Knausgård kuvaisi sen hetken subjektiivista todellisuuttaan sellaisenaan, koska kenelläkään ei voi olla noin hyvä muisti. Hän kirjoittaa siis kaunokirjallisuutta. Eikä kirjoissa ole niinkään kiinnostavaa mitä hän kertoo, vaan miten hän sen tekee.

Knausgård kirjoittaa tavattoman taitavasti, niin, että se tuntuu paljaalta ja konstailettomalta. Kirjojen (I ja II) tapahtumat hyppivät ajallisesti sinne tänne, silti kokonaisuus on ehjä ja harkittu. Eikä kirja ole tietenkään vielä valmis, tai siis lopussa minun osaltani, koska olen lukenut vasta kaksi osaa. Päähenkilö ja hänen ystävänsä keskustelevat kirjallisuudesta älykkäästi eivätkä keskustelut muutenkaan muistuta tosielämän keskusteluja, koska ne ovat kiinnostavia. Tai siis yleisesti kiinnostavia, kirjailijan kotimaassa Norjassa kirjan paljastukset yhä elävistä ihmisistä ovat nostattaneet debattia mutta Suomessa näitä henkilöitä ei tunne kukaan, joten se ja sama.

Universaalia voi lähestyä kirjoittamalla rehellisesti ja peittelemättä äärettömän yksityisestä, jopa triviaalista. Siltä se näyttää, kun Taisteluni-sarjaa lukee. Mutta romaanisarjan eetoksessa on muutakin, ehkä vaatimus merkittävyydestä tai merkitsevyydestä. Että kirjallisuus ei saa olla turhaa tai tyhjänpäiväistä. Että sitä pitää tehdä tosissaan, koska vähempi on itsensä huijaamista. Ja siinä valossa omat sepitelmätkin alkavat näyttää mitättömiltä tai ainakin siltä, että kannattaisi aloittaa alusta.Yrittää tehdä vähän paremmin seuraavalla kerralla. Ei totuuteen pyrkimisessä ole mitään vikaa, kun kirjailija pystyy pysymään uskollisena omalle totuudelleen.

No comments:

Post a Comment