Tuesday, February 26, 2013

Ajatelkaa lapsia

Ensimmäiseksi tulee ympäristöasiaa. Suosittelen kaikille kansanedustajiin vetoamista vahvan ilmastolain puolesta. Ilmastolakiin liittyvät selvitykset ja lakiesityksen tekeminen on kirjattu nykyisen hallituksen ohjelmaan ja nyt onkin hyvä aika yrittää vaikuttaa lain tavoitteisiin. Hyvä tapa on vierailla esimerkiksi Globbarien sivuilla. Vetoomus ilmastolain puolesta -kampanjassa on mahdollista tehdä hakuja kansanedustajista, jotka ovat ilmaisseet tukensa ilmastolaista tai jotka osallistuvat ministerityöryhmässä lain valmisteluun.

Toiseksi: Tänään julkistettiin uusi yhdistys, Ilmastovanhemmat. Ilmastovanhempien tavoitteena on ajaa Suomeen läpi kestävä ja oikeudenmukainen ilmastolaki. Hieno tavoite ja hyvin laaditut materiaalit verkkosivuilla. Miksi kuitenkin nikottelen tälle kampanjalle?

Haluan pitää vanhemmuuteni erossa politiikasta. Minusta on yksi ihmisen alhaisimpia tunteita, kun hän uskoo olevansa ehdottomasti oikeassa puolustaessaan lastaan leijonaemon tavoin. Rationaaliselle ajattelulle tai keskustelulle ei ole silloin tilaa, eikä koskaan tarvitse kuunnella toista. Omia lapsia puolustaessa tai sitä kuvitellessa on tehty mitä karmeimpia asioita.

En halua ottaa ilmastolakiin kantaa lasten tähden. "Joukko huolestuneita vanhempia" ei herätä minussa halua liittyä mukaan vaan juosta karkuun. Lastaan puolustava vanhempi on aina oikeassa, kun minä puolestani olen mieluummin väärässä.

Kolmanneksi: Ilmastolaki on kuitenkin tärkeä ja kannatettava hanke. Se, että jokin kampanja ei vetoa minuun millään tavalla, ei tarkoita sitä, etteikö tunteisiin vetoaminen voisi olla joskus hyvä asia, tai sopia joillekin. Joten olkaa yhteydessä kansanedustajiinne.

2 comments:

  1. Kiitos kun näin nopeasti huomasit Ilmastovanhemmat!
    Kyllä se on ihan rationaalista toimintaa, jos ilmastonmuutosasiaan ottaa mukaan konkreettisella tavalla tulevaisuusnäkökulman JA käsitettävissä olevan, toivottavasti monia herättelevän aikaperspektiivin. Sen, että joku vanhempana esittää "entäs meidän lastemme tulevaisuus" -argumentin, ei tarkoita automaattisesti sitä, että sanoja olisi joku pelkkä tunnereagoija.

    Enkä kyllä osa sitäkään kovin alkeellisena tai negatiivisena pitää, jos vanhemman tunneside lapseen saa tällaisen ilmauksen.

    ReplyDelete
  2. Kiitos kommentista, EM. Huomasinkin nopeasti, että kyse on makuasiasta. Tavoite on mielestäni hyvä ja tärkeä, mutta vierastan vanhemman tunnesidettä lapseen perusteluna poliittiselle toiminnalle. Toivon hyvää ilmastolakia Suomeen ja ennen kaikkea voimakkaita toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiksi. Oman vanhemmuuteni pidän siitä kuitenkin erossa.

    ReplyDelete