Sunday, June 30, 2013

Luettua: Verkko ja vapaus

Journalisti Hanna Nikkasen kirjoittama tietokirja Verkko ja vapaus käsittelee internetin vapautta, sensuuria ja urkintaa niin että jokainen lukija ymmärtää. Mukaansatempaava ja erittäin ajankohtainen kirja on mukavalla tavalla myös omakohtainen. Nikkanen kertoo yhtiöiden, valtioiden ja kansalaisliikkeiden edesottamuksien ohella myös omista kokemuksistaan nörttinä, aktivistina ja toimittajana.

Tällä hetkellä yhdysvaltalainen tietovuotaja Edward Snowden odottelee todennäköisesti Moskovassa, että pääsisi jatkamaan pakomatkaansa Ecuadoriin, josta hän on anonut turvapaikkaa (HS 29.6.) Vuodetuista asiakirjoista on selvinnyt, että Yhdysvallat urkkii ulkomaisten netinkäyttäjien toimintaa vakoiluohjelmalla. Miksi verkkourkinnan pitäisi kiinnostaa tavallista ihmistä? Kyllä sen pitäisi kiinnostaa.

Nyt on niin, että kun viranomaisille annetaan lupa tutkia ja rajoittaa kansalaisten viestintää, tuota lupaa myös käytetään. Suomessa, mutta myös Zimbabwessa ja Syyriassa. Digitaalinen teknologia on kehittynyt nopeasti vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeisessä maailmassa, jossa politiikka on ollut turvallisuushakuista ja antanut viranomaisille paljon valtaa. Kehitystä on johdettu lännestä, josta se on omaksuttu suoraan käyttöön esim. Kiinaan ja Egyptiin. Suomalainen netinkäyttäjä yleensä luottaa poliisin hyväntahtoisuuteen, mutta useissa maissa siihen ei ole varaa.

"Ihan tavallisia ihmisiä" ovat myös homonuori maaseudulla, aborttineuvoja tarvitseva nainen Yhdysvaltain etelässä tai hyväksikäytön uhri. Nämä esimerkit mainitsi BoingBoing-blogin kirjottaja Rob Beschuzza ja huomatti, että länsimaalainen "tavis" jolla ei ole mitään pelättävää, ei enää edusta enemmistöä verkossa.

Tietorekistereitä on muuallakin kuin internetissä. Julkisuuden henkilön - sellaisen, jonka työntekijät tunnistavat - jokaista lääkäri-, videovuokraamo- ja kirjastokäyntiä seuraavat sadat vieraat silmäparit. Kun hiihtäjä Mika Myllylä kuoli, 190 poliisia ja 30 poliisilaitosten työntekijää teki häneen liittyviä tietohakuja silkkaa uteliaisuuttaan, vaikka tiesivät, että poliisin tietojärjestelmään jäi joka hausta merkintä. Tietoja kurkistelleet poliisit jäivätkin kiinni. Nikkanen lainaa Foucaultia: jos kansalaiset tietävät olevansa valvonnan alla, mutta eivät tunne valvonnan keinoja ja sääntöjä, he käyttäytyvät varovaisemmin ja pyrkivät välttämään vaikeuksiin joutumista. Suomen lainsäädännössä on pyritty ottamaan huomioon se, että julkisen vallan eri toimijat eivät pysty käyttämään valtaansa väärin. Tämän pitäisi olla mahdollista myös verkossa.

Hanna Nikkanen seurailee netin kehitystä anarkiasta sääntelyyn ja valvontaan. Hän kirjottaa havainnollisesti kokemuksistaan Kuubassa, Egyptissä ja lopulta myös Islannissa sekä esittää visionsa Suomesta, jossa internetiä käytetään päätöksenteon avoimuuden ja kansalaisoikeuksien edistämiseen.

Kirjon lopussa tarjotaan neuvoja oman viestinnän turvaamiseen sekä suosituksia siitä, kenen pitäisi kiinnittää netinkäyttöönsä erityistä huomiota. Kaikkien autoritaarisen hallinnon johtamassa maassa asuvien ihmisten kanssa verkon ylitse tekemisissä olevien ihmisten pitäisi olla tarkkoja tietoturvansa suhteen, mutta myös toimittajien, juristien, poliitikkojen, lääkärien.

Jos haluat ymmärtää sosiaalisen median toimintaa tietoturvan kannalta tai päästä kärryille, mistä urkintaskandaaleissa todella on kysymys, kannattaa lukea Verkko ja vapaus. Itse asiassa jokaisen netinkäyttäjän kannattaa lukea tämä tai jokin vastaava kirja.

Hanna Nikkanen: Verkko ja vapaus. Into 2012.

Monday, June 24, 2013

Vaellusta lyhdyn valossa

Paljon työtä on vielä edessä, tiedän, mutta tässä vaiheessa sen voi jo sanoa: olen kirjoittanut uuden romaanin. En koskaan lakkaa hämmästymästä, kun olen saanut jonkin tekstin valmiiksi tai edes johonkin vaiheeseen. Romaanin valmistumisen aikajänne on niin pitkä, että koko taival ei mahdu näkökenttään. Näen vain pienen palasen kerrallaan, muutaman sivun eteen tai taakse. Pitkän tekstin kirjoittaminen on kuin kävelisi metsässä lyhtyä kantaen: matkan aikana valopiiri paljastaa ympäristöstä vain pätkän polkua ja puiden rungot polun vierellä, mutta kun matka on kuljettu, voi kääntyä katsomaan taakseen ja todeta, että on todella kulkenut koko metsän poikki.

Monet kirjailijat puhuvat toisen kirjan pelosta, siitä, että jos ensimmäinen romaani olikin vahinko ja että he eivät osaakaan kirjoittaa toista. Itse oikaisin toisen romaanin kirjoittamisessa sen suhteen, että romaani perustuu ennen esikoisromaaniani kirjoittamaani tekstiin ja pohjimmiltaan omiin harjoituspäiväkirjoihini balettikoulusta. Kolmannen romaanin kirjoittaminen on ollut jälleen... erilainen kokemus. Se on ensinnäkin syntynyt lyhyemmässä ajassa. Olen tekstin enimmäkseen kuluneen vuoden aikana, vain alku oli olemassa jo keväällä 2010 ja vuosi sitten jatkoin suoraan siitä. Tämä on ollut ensimmäinen vuosi, kun olen toiminut vapaana kirjoittajana, ja se näkyy tekstin valmistumisen aikataulussa.

Toiseksi kirja poikkeaa tapahtumapaikoiltaan kahdesta ensimmäisestä. Kirja kertoo ulkomaalaisista, jotka asuvat Budapestissa. Se sijoittuu siis vieraaseen maahan. Suomessa ei käydä, sitä ei edes mainita. Työskentelen vaihteeksi miespäähenkilön kanssa. Kirjan päähenkilö Paul on muuttanut Budapestin historialliseen keskustaan remontoimaan asuntoa perheelleen. Samalla kirjailija itse on muuttanut toisenlaiseen kirjalliseen maisemaan. Ympäristönvaihdos vapauttaa kirjoittamaan eri tavalla. Kirjassa on enemmän eri ikäisiä ja erilaisista taustoista tulevia henkilöhahmoja kuin kahdessa edellisessä. Se on muun muassa tästä syystä myös pidempi.

Nämä kaksi asiaa osaan siis jo tässä vaiheessa romaanista sanoa: matkan, ja matkan. Polku ensimmäisen versioon alusta loppuun ja kirjoittajan matkan vieraalle maalle. Tällä hetkellä teksti on vaiheessa, jossa käyn sitä läpi eri näkökulmista: tarkastelen matkan varrelle upotettuja vihjeitä ja lupauksia, yritän selvittää, lunastaako teksti lupauksensa, vastaako se esittämiinsä kysymyksiin. Paulin asunnosta avautuu ovia vieraisiin huoneisiin eikä kaupunki ympärilläkään ole aina sama. Yhtä yllättävää tekstin lukeminen on välillä sen kirjoittajallekin: näinkö sen ajattelin?

Kirjoittamisen tapahtuma on toisaalta pullonkaula, jonka lävitse omat ideat ja suunnitelmat, kaunis haavekuva valmiista teoksesta on puristettava ja jonka toisella puolella odottaa valmis kirja. Toisaalta kirjoittaminen ei ole ajatusten vuodattamista paperille vaan kaikkea muuta. Se apparaatti, jonka lävitse teksti kulkee muuttuessaan ajatuksista sanoiksi, on kirjan todellinen syntypaikka. Eivät aivot, ei paperi, vaan sanojen todellisuus paperilla.

Mieli voi nähdä yhdessä väläyksessä täydellisen kohtauksen: henkilöt, lausutut sanat, tunnelman, jopa sen mitä henkilöillä on yllään. Saman vaikutelman aikaansaaminen tekstissä on kuitenkin työn ja tuskan takana. Se syntyy tekniikan, kynää pitelevän tai näppäimistöä käyttelevien käsien ja mielen, tietoisen ja tiedostamattoman yhteispelistä.

Luultavasti käsien sijaan pitäisi puhua koko ruumiista. Viime päivinä olen huomannut, miten tekstiin heittäytyminen on luonut jännityksen koko kehoon. Vaikka tuoli ja pöytä ovat kunnolliset, en pysty tätä tekstiä kirjoittamaan huolettomasti, rentoutuneena. Kolmen tunnin työrupeaman jälkeen niska ja hartiat hoilaavat hoosiannaa. Onneksi täällä maalla työhuoneen vieressä on järvi, johon pääsee uimaan.

---

Romaani ilmestyy lopullisessa muodossaan aikaisintaan ensi vuonna, mutta yritän kirjata tähän blogiin työpöydällä valmistuvan teoksen vaiheita siihen saakka, tai ainakin kesän loppuun, ennen kuin muut velvollisuudet kutsuvat. Välillä on tultava pois myös täältä mökiltä. Seuraava tapahtuma on tosiaan Finncon Helsingin Kaapelitehtaalla 5.-7.7. Paneelikeskustelu Writers Choise pidetään ennakkotiedoista poiketen perjantaina 5.7. Puristamo-tilassa klo 16. Sunnuntaina 7.7. järjestetään fandom-loungessa kansainvälinen kirjoittajatapaaminen, johon kaikki ovat tervetulleita.

Monday, June 10, 2013

Kesän tapahtumia

Kesä tuo tervetullutta vaihtelua rutiineihin, vaikka kirjoittajahan ei koskaan ole täysin lomalla. Vaihtelua tuovat erilaiset kirjallisuustapahtumat, joita kesällä on tarjolla runsaasti. Annikin runofestivaalin OFF-ohjelmistossa Tampereella järjestettiin tänä vuonna Osuuskumman ja Tukkateatterin reading-ilta Fantastisia tarinoita. Illan aikana kuultiin neljä novellia osuuskummalaisten ja Tukkateatterin näyttelijöiden lukemana. Minulta luettiin tapahtumassa Huomenna tuulet voimistuvat -antologiassa ilmestynyt Painovoiman sieppaamat. Oli hauskaa kuulla omaa tekstiään luettavan näyttämöllä, minulla ei ole aikaisemmin ollut siihen tilaisuutta.

Seuraava voimanponnistus on tieteis- ja fantasiakulttuuritapahtuma Finncon, joka järjetään tänä vuonna Helsingin Kaapelitehtaalla 5.-7. heinäkuuta. Tänä vuonna en ole tapahtuman järjestäjäpuolella mukana, mutta edustamassa osuuskuntaa ja esiintymässä kyllä. Sunnuntaina 7.7. olen puheenjohtamassa kirjoittamisaiheista paneelikeskustelua otsikolla Writer's Choise. Lisäksi suunnitteilla on Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien perinteinen kirjoittajatapaaminen sekä kahvipöytäkeskusteluja Suomen lähialueiden kirjoittajien kanssa. Tänä vuonna Finnconissa on mahdollisuus myös saada tekstistään palautetta kansainvälisiltä kirjailijavierailta. Lisätietoa täällä.

Finnconissa julkistetaan lisäksi toimittamani käännösnovellikokoelma Perhonen ja jaguaari, ensimmäinen suomennettu teos Finnconin kunniavieraalta ja nousevalta tähdeltä Aliette de Bodardilta. Luvassa on myös kotimaista esikoisproosaa osuuskunnan kirjoittajilta, kun Jussi Katajalan novellikokoelma Leonardon rasia ja muita historiallisia tarinoita sekä Samuli Antilan kivikautiseen Suomeen sijoittuva romaani Kirveenkantajat julkaistaan. Lisätietoa osuuskunnan kesän julkaisuista täällä.

Kesän paras tapahtuma on mökillä kirjoittaminen. Pääsemme tänäkin kesänä sukulaisteni mökille, jonka varustukseen kuuluu rantasaunaan rakennettu työhuone. Vuorottelemme miehen kanssa työhuoneen käytössä niin, että kumpikin pääsee myös rentoutumaan pihatöiden parissa... tai television...

Päivitän blogia kesällä satunnaisesti. Hyvää kesää kaikille Margaret Pennyn muistikirjan lukijoille!

PS. Huomenna tuulet voimistuvat -antologiaa on luettu verkkolehti Fifissä.

PPS. Tapahtumien yönä 8.8. voi jälleen kuulla Pirkkalaiskirjailijoita, myös minua, Suomalaisen Kirjakaupan myymälöissä Tampereella.

Friday, June 7, 2013

Asiaa pornosta, ei-kenellekään

Nyt-liitteen kolumnissaan toimittaja Tuomas Enbuske käsittelee varsinaisesti pornon ja netinkäyttöön liittyvää moralismia, mutta takerrunpa tässä nyt Enbusken käsitykseen pornon kulutuksesta ylipäätään kun alkoi sen verran harmittaa. Kolumnin mukaan vain miehet katsovat pornoa, mutta sitä tekevätkin sitten kaikki miehet: myös isäsi, enosi ja appiukkosi.

En pysty täysin seuraamaan kolumnistin ajatuksenjuoksua, mutta olen löytävinäni asetelmalle seuraavan perustelun: Enbusken hataran empirian mukaan miehet katsovat pornoa, kun naiset puolestaan katsovat romanttisia komedioita.

Tavallaan Enbusken ajattelu on hyvin suoraviivaista. Moderni länsimainen kapitalismi on ratkaissut miesten kokeman puutteen ongelman. Naiset puolestaan eivät koe puutetta, joten ongelmaa ei ole. Kukaan nainen ei myöskään katso pornoa. (Pornoahan lisäksi tunnetusti vain katsotaan, viis eroottisen buumin aloittaneesta 50 Shades -kirjasarjasta ja muista rasittavista ilmiöistä.)

En oikein saa kiinni siitä, kenelle kolumni on tarkoitettu. Jos siinä puhutellaan miehiä, on varmaan turha sanoa, että he kaikki katsovat pornoa. Koska kai he sen tietävät jos he sitä katsovatkin. Jos kolumni on suunnattu naisille, sitä ei ainakaan suoraan sanota. Paitsi että mainitaanhan siinä kolumnissa naiset: "Maat, joissa pornografia on laitonta, ovat naisille aika karmeita paikkoja."

Katsotaanpas, mitä tietoa Enbuske naisille pornosta välittää: pornoa katsovat miehet. Minulla herää epäilys, että Tuomas Enbuske ei ole katsonut itse pornoa, koska hän ei tiedä siitä mitään. Epäilen, että hän on valinnut raflaavan aiheen moralismia ja hysteriaa käsittelevään kirjoitukseensa, mutta unohtanut kiinnittää huomiota siihen, mitä itse asiassa tulee sanoneeksi.

Rajatessaan seksuaalisen turhautumisen kuuluvaksi pelkästään yksinäisten miesten kokemuspiiriin kuuluvaksi asiaksi sekä pornon ainoastaan visuaaliseksi, miehille jonkin puutteen korvaamiseen tarkoitetuksi viihteeksi Enbuske tulee itse asiassa toistaneeksi kaikkein väsyneintä moralistista väitettä minkä nyt tällä hetkellä pystyn keksimään: että seksuaalinen halu ja sen toteuttaminen ovat niin itsestään selvästi vain miehille kuuluvaa aluetta, että sitä ei tarvitse edes erikseen mainita.

Muutenkin olen sitä mieltä, että joskus toimittajan olisi hyvä olla ihan vain toimittaja, ei kolumnisti, "ajattelija", yhteiskunnallinen keskustelija. Varsinkaan, jos substanssi ei riitä tämän kummempaan.

Eli mitä sitten itse ajattelin tänään: Tuomas Enbuske on ihan vitun tyhmä.