Sunday, January 17, 2016

Kesken: David Bowie

Tällä viikolla olen sattuneesta syystä kuunnellut paljon David Bowien musiikkia.

Minulla on ollut kolme Bowie-kautta. Ensimmäinen alkoi, kun olin ehkä kahdeksanvuotias ja näin televisiosta Labyrintti-elokuvan. Rakastin elokuvan lauluja ja tarinaa, joka oli vähän pelottavakin. Siis juuri sopivan pelottava! Ja Sarahin huone oli suomalaisen 80-luvun kakaran näkökulmasta ihmeitä täynnä. Ei minulla ollut niin kauniita vaatteita tai kauniita tavaroita koskaan. Parhaat väristykset sain kuitenkin isotukkaisesta peikkokuninkaasta.

Meni pitkään ennen kuin opin muistamaan laulajan ulkomaalaisen nimen. Jostain syystä kuvittelin, että laulajan nimi on Bob Wilan. Vanhempani kuitenkin valistivat minua ja kertoivat, että laulaja on tunnettu muualtakin, itse asiassa maailmankuulu. Ja hänen nimensä oli David Bowie. Kirjoitin koululaiskalenterin englanninkielisen mallin mukaan Bowielle fanikirjeenkin, en tiedä, tuliko sitä koskaan lähetettyä. Minulle äänitettiin itse asiassa c-kasetti, jolla toisella puolella oli Ziggy Stardust ja toisella puolella Aladdin Sane, mutta en oppinut kuuntelemaan niitä vielä tuolloin, olivat liian aikuista musiikkia.

Ziggy Stardustin aika tuli vasta, kun olin muuttanut Turkuun opiskelemaan. Tätä kuunneltiin opiskelijaporukassa silloisessa vuokrakämpässämme ja oltiin niin kypsiä ja fiksuja ja epävarmoja alkavan aikuisuuden edessä. Oikeastaan kuuntelin Ziggyä tuolloin niin paljon etten palannut siihen vuosiin ennen tätä, paraskin albumi voi kulua puhki. Mutta yhä se kuulostaa täysin tuoreelta ja on musikaalisimpia Bowien levyjä. Starman ja Moonage Daydreamin huilu ja syntsat!

Kolmas kausi alkoi kaksi vuotta sitten yllättäen, kun tulin katsoneeksi Labyrintin uudelleen, tällä kertaa oman tyttären kanssa. Päätin alkaa kuunnella laulajan tuotantoa läpi. Ensimmäistä kertaa vaivauduin myös lukemaan jotakin, mitä herrasta on kirjoitettu, eli suomennetut (epäviralliset) elämäkerrat. Toinen niistä, David BuckleynDavid Bowie” on muuten kirjailijan ja musiikkitoimittajan J.Pekka Mäkelän suomentama.

No keskenhän se tuotannon läpikuunteluhanke on. Tuotantoa on niin paljon. Toisaalta olen siitä kiitollinen. Bowie julkaisi 26 studioalbumia eläessään. Jos säännöstelen viisaasti, minulla on uutta kuunneltavaa edessä vielä monen vuoden ajan. Koska lisää ei varmaan juuri tule, ellei joku kaiva holveista raitoja postuumisti julkaistavaksi.

Seuraavaksi ajattelin ottaa kuvitteelliselle levylautaselle Buddha of Suburbian. Luin Hanif Kureishin Esikaupunkien Buddhan vasta viime vuosina. ”Strangers When We Meet” -biisi on alkuperin ilmestynyt kirjasta tehdyn televisiosarjan soundtrackilla. Teoksen Englannin Bromleyssa asuville koulupojille David Bowie on juuri se esikuva, joka on asunut samassa lähiössä ja päässyt sieltä pois, maailmalle ja rokkitähdeksi saakka. Kaiken lisäksi musiikkityyli on sitä joka oli suosiossa oli silloin kun aloin itse ylipäätään enemmän kuunnella musiikkia.

Blackstarin jätän viimeiseksi. Tähän paljon kyyneleitä. Nyyh!

RIP beautiful Englishman. Photo: Masayoshi Sukita, David Bowie Heroes cover outtakes (1977)

Lopuksi tähänastisen projektini parhaat rankkaukset, täysin tämänhetkiseen fiilikseen pohjautuvassa järjestyksessä.

Parhaat biisit:

1. Moonage Daydream. Koska ”I’m an Alligator”.
2. Station to Station. Bowien versio Shakespearen Myrskystä ja monta muuta asiaa.
3. Ashes to Ashes. Kaikista Bowien sinkuista minusta tämä on ehkä kuitenkin paras. Surumielinen toki.
4. Absolute Beginners. Jokaisen luovan työn tekijän kansallislaulu. Ei osaamisessa piile mitään ihmettä, opettelussa ja ihmettelyssä on.
5. Strangers When We Meet.
6. Wild is the Wind. Tämä ei ole itse asiassa Bowie-biisi ollenkaan, vaan cover.
7. Loving the Alien. Nyt kun katson listaa, näyttää, että lempparini Bowien albumeista julkaistiin 70-luvulla, mutta lempparibiisini 80-luvulla. Näinkin se voi mennä.
8. Under Pressure - tietysti alkuperäinen versio Freddie Mercuryn kanssa, mutta myös myöhemmät versiot Annie Lennoxin (löytyy Youtubesta) ja Gail Ann Dorseyn kanssa
+
Space Oddity. Jollakin kummallisella tavalla tämä ei mielestäni ole paras David Bowie -biisi, mutta kaikkien maailman pop-kappaleiden joukossa se erottuu omaksi ilmiökseen ja ihmiskunnan saavutuksena se on uskomaton. Päähän ei mahdu, että joku osaa tehdä näin hienon teoksen vain parikymppisenä.

Albumit suosikkijärjestyksessä:

1. Scary Monsters and Super Creaps (1980)
2. Ziggy Stardust (1972)
3. Hunky Dory (1971)
4. Aladdin Sane (1973)
5. Outside (1995)
6. Station to Station (1976)
7. Next Day (2013)
8. Man Who Sold The World (1970)
9. Low (1977)
10. Diamond Dogs (1974)

Bowie-leffat:

1. The Man Who Fell to Earth (ohj, Nicolas Roeg, 1976, tulee muuten keskiviikkona telkusta!)
2. Labyrintti (Jim Henson, 1986. Ne, jotka ovat olleet kakaroita 80-luvulla, tajuavat.)
3. Verenjano (Tony Scott, 1983. Hei, tässä on Catherine Deneuve!)
4. The Prestige (Christopher Nolan, 2006. Bowie esittää sivuosassa karismaattista Nicola Teslaa, mikä taitaa olla vähän historian vääristelyä, mutta kuitenkin.)
5. Merry Christmas, Mr. Lawrence (Nagisa Oshima, 1983. En oikeastaan edes muista tästä muuta kuin teemabiisin.)

Thursday, January 7, 2016

Kirjailijan jalanjäljissä: Oxford

Lontoon matkapäiväkirjan kirjoittaminen laahaa jäljessä, nyt ollaan jo kotona. Minulla oli pari matkakirjaa, paikan päältä hankittua, joista meinasin blogata. Sir Arthur Conan Doylen ja Sherlock Holmesin maisemista voisin myös kirjoittaa pari sanaa. Mutta ensin minun piti kirjoittaa retkestämme Oxfordissa.

Oxfordin historiallista keskustaa ympäröi kaunis kanava, jonka laitureihin on kiinnitetty pittoreskeja asuntoveneitä. Entisten kaupunginmuurien sisällä on linna ja saksilaistorni, mutta varsinainen nähtävyys tai antinähtävyys ovat Oxfordin yliopiston colleget. Nähtävyys siksi, että juuri keskiaikaisesta yliopistostaan Oxford on tunnettu ja collegerakennukset ovat ainakin ulkoapäin kuin mitä kauneimpia luostareita tai katedraaleja. Antinähtävyys siksi, että collegeihin ei useimmiten saa mennä sisään tutustumaan. Toki poikkeuksiakin on.


Kaksi puuta.

Oxfordiin lähdimme tieteinkin kirjailija J.R.R.Tolkienin jalanjäljissä. Hän opiskeli siellä Exeter-collegessa ja opetti Pembroken ja Mertonin collegeissa melkein kaksikymmentäviisi vuotta, samalla kun kirjoitti Hobitti- ja Taru Sormusten herrasta -teokset. Muita kaupungin kirjailijakuuluisuuksia ovat esimerkiksi Lewis Carrol ja C.S.Lewis.

Oxfordin luentosalit, kappelit ja suojaiset pihamaat ovat tuttuja elokuvista, ylipäätään koko kaupunkikeskusta kujineen, torneineen ja siltoineen on hyvin viehättävä. Harry Potter- elokuvien Tylypahkaa muistuttavaan Christchurchin katedraaliin olisi päässyt sisäänpääsymaksun maksamalla. Jätimme väliin, mutta ihailimme katedraalia ulkoapäin, vihreistä puistoista käsin.

Vrt.

Lähettäisikö lapsensa opiskelemaan velhokouluun? ... ai niin, se on vain tarinaa.

Sen sijaan Divinity Collegen ja Balliolin joihinkin tiloihin pääsi tutustumaan, muodollinen pääsymaksu oli punnan tai kaksi. Potentiaalisten tulevien opiskelijoiden vanhemmille iskettiin asiaankuuluvasti collegen esite käteen. Myös yliopiston kasvitieteellinen puutarha oli avoinna vierailijoille.

Bodleian Libraryssa säilytetään paitsi tärkeimpiä keskiaikaisia englanninkielisiä käsikirjoituksia, myös J.R.R.Tolkienin alkuperäisiä käsikirjoituksia. Ne nähdäkseen pitäisi kuitenkin rekisteröityä kirjaston käyttäjäksi.

Tolkienin ja Lewisin ihailijat voivat pistäytyä myös oluella The Eagle & Child -pubissa, jota herrojen Inklings-kirjailijaryhmä kutsui Bird & Babyksi. Paikka on opiskelijakaupungille tyypillisesti mukava baari, ei mikään hienostelupaikka, tuoppi bitteriä maksoi alle neljä puntaa.

Myös junamatka Lontoon Paddingtonilta Oxfordiin on maisemiltaan mukava. Näimme vihreitä kukkuloita, lampaita, peltojen yläpuolella kaartelevia haukkoja sekä (tulva)jokia.

Joululoma oli ihmeisesti onnistunut, koska eilen oli täydellisen lomaltapalannut eli pihallaoleva olo, yhtään ajatusta ei liikkunut päässä eikä ainakaan mitään työasioita. Mutta nopeasti ne näköjään yhden päivän jälkeen palaavat, ajatukset työhön.

Sen ääreen, siis!

Hienot kuvat otti M.G.Soikkeli.