Monday, April 9, 2018

Miten hylsyyn pitäisi suhtautua

Kirjoittajille annetaan paljon neuvoja, joiden mukaan heidän pitää tehdä kovasti töitä. On selvää, että valmis teos on suuren työn ja vaivannäön takana. Jos sen muistaisi uutta aloittaessaan, saattaisi jäädä aloittamatta. Onneksi aika kultaa muistot.

Tänään haluan ahkeruuden sijaan kirjoittaa kuitenkin toisesta tärkeästä aiheesta: sen hyväksymisestä, mikä on kirjoittajan vallassa, ja mikä ei.

Kun kirjoittaja työskentelee kotona, hän on yksin ainutlaatuinen. Mutta kun hän julkaisee, kentällä on monta muuta. Niin paljon muita kirjoittajia, jotka ovat tehneet kovasti töitä. Isolle suomalaiselle kustantamolle saatetaan tarjota tuhat uutta käsikirjoitusta vuodessa. Näistä noin 99 prosenttia hylätään.

Kotona työskennellessään kirjoittaja tuntee jossain vaiheessa olevansa valmis, tai sitten hän ei enää keksi, mitä käsikirjoitukselle tekisi. Hän lähettää sen maailmalle. Harvempi osaa tässä vaiheessa kysyä itseltään, onko hän valmis luovuttamaan kontrollin omasta luovasta prosessistaan toisaalle.

Kirjoittaja voi hallita ainoastaan sitä, miten hyvin hän tekee työnsä työhuoneen sisällä. Kun teksti on päässyt työhuoneen ulkopuolelle, kustantajalle harkittavaksi, hän ei voi vaikuttaa sen kohtaloon enää siinä vaiheessa mitenkään.

Tietysti hän voisi mennä kustantamoon esittämään perusteluita tekstin puolesta. Jos näin on joskus tehty, en usko sen päättyneen hyvin. Tekstin on pystyttävä puhumaan omasta puolestaan.

Katsoin Youtubesta opettavaisen videon. Siinä australialainen baletinopettaja kertoo, miksi hän lähti Lontoon Royal Balletista kolmen vuoden jälkeen. Hän kertoi tehneensä kovasti töitä, mutta jääneensä siitä huolimatta ilman ylennystä. Hän oli tanssinut solistitasoisia rooleja, silti hän joutui palaamaan aina uudelleen kuoroon. Tanssijoita oli niin paljon, ja kaikki olivat hyviä. Hän mietti, oliko valmis tässä vaiheessa uraansa siihen, että joku tekee päätökset hänen puolestaan. Vastaus oli: ei ollut. Hän palasi Australiaan ja perusti siellä oman yrityksen.

Teoksen julkaiseminen on osa luovaa prosessia, yhden ajatuksen viemistä loogiseen loppuunsa saakka ennen uuden aloittamista. Mutta kun lähetät tekstisi maailmalle, joudut samalla luopumaan kontrollista.

Kirjoittaja tarvitsee kolme ihoa. Paksun nahkan hylkäyksille ja torjunnalle. Herkän ja huokoisan ihon rakentavan palautteen kulkea läpi. Ja kirjoittamiseen vereslihan. Videon baletinopettaja muistutti, että taide on vain yksi osa-alue elämässä, mutta usein se tuntuu valtaavan kaiken muun. On kuitenkin paljon muutakin: perhe, läheiset, siviiliammatti jos sellainen on, tai vaihtoehtoja ainakin.

Neuvoni hylsyyn suhtautumiseen ei siis ole, että palaat piirustuspöydän ääreen ja teet ahkerasti työtä. Näin teet joka tapauksessa, jos olet kirjoittaja. Neuvoni on, että kysyt itseltäsi, mihin olet valmis.

Jos haluaa kirjoittaa, hylsyt eli hylkäyskirjeet ovat väistämättä osa ammattia. Niitä saavat myös julkaisseet ammattilaiset, jokainen projekti ei mene läpi. Hylsy pitää käsitellä myös henkisesti, pohtia sitä, miten käsikirjoitusta voisi parantaa ja sitä, onko se ajankohtaista. Ovatko kirjoittajan taidot tällä hetkellä sillä tasolla, että hän pystyy viemään hankeen parhaaseen mahdolliseen lopputulokseensa? Usein tarvitaan kovan työn lisäksi myös aikaa.

Jos käsistä on lähtenyt keskeneräinen teksti, kannattaa myös tarkistaa, ettei olisi käynyt niin että kirjoittaja haluaa päästä perille, mutta ei halua maksaa matkalipun hintaa.

Tekstin muokkaamisen ja viimeistelyn taito on välttämättömyys. Näissä voi jokainen harjaantua riippumatta ulkopuolisista tekijöistä kuten kustantajista. Editointia voi myös opiskella. Sanon aina kirjoittamisen opiskelijoille, että työpajat tai kurssit ovat keskeneräisen tekstin työstämistä varten suojatussa ympäristössä. Kurssit eivät ole kilpailuareenoita. Se, onko teksti julkaisukelpoinen, ratkeaa sitten luokkahuoneen ulkopuolella.

Ohjaajana en anna myöskään arvioita tekstin julkaisukelpoisuudesta, sillä siitä päättävät kustantajat itse. Kustantajilla on jokaisella oma visionsa. Tekstin kannalta ainoa ratkaisevat tekijä on, kohtaako sen kirjoittajan esteettinen maku kustannuspäällikön esteettisen maun, ja näkeekö kyseinen kustannuspäällikkö siinä potentiaalia.

Sitä on julkaisukelpoisuus, ei sen kummempaa.

Lopuksi: niille, jotka haluavat pitää koko taiteellisen prosessin hyppysissään alusta loppuun saakka, on vaihtoehtona omakustantaminen. Ennen kuin valintoja tekee, kannattaa tarkistaa omat odotuksensa ja tavoitteensa. Vain kirjoittaja itse voi vastata näihin kysymyksiin, kukaan ei voi vastata niihin hänen puolestaan.

Kirjoittaja on tamperelainen kirjailija ja luovan kirjoittamisen ohjaaja. Kuva: Toni Neffling

1 comment:

  1. Hyvä kirjoitus. Minä päätin pitää koko prosessin omissa käsissäni, niinpä syntyi www.akkustannus.com

    ReplyDelete